Elokuvassa nähdöön myös Marvelin leffoista tuttu Paul Rudd.

Elokuvassa nähdöön myös Marvelin leffoista tuttu Paul Rudd.
Kansainvälisestä jalkapallosta tuttu ruotsalainen supertähti Zlatan Ibrahimovic tekee uuden aluevaltauksen, sillä hän hyppää näyttelijäksi. Asiasta uutisoi Deadline. Ibrahimovic esiintyy tulevassa Asterix & Obelix: The Middle Kingdom elokuvassa, jossa hänet nähdään Oneofusin roolissa. Asterixin roolissa tullaan näkemään Guillaume Canet, joka myös ohjaa elokuvan. Obelixin vaativaan rooliin hyppää Gilles Lellouche. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Philippe Mechelen ja Julien […]
Yle Teeman Kuukauden westerninä railakas lännenkomedia kaunottaresta (Jane Fonda), jonka isä ammutaan. Niinpä Cat päättää lähteä ampujan perään. Avukseen hän sää isänsä karjapaimenet. Sekavaan joukkoon liittyy myös Lee Marvinin esittämä juoppo pyssysankari, joka suorastaan ui viskipullossa. Cat joukkoineen ryöstää myös junan, joka kuljettaa suurta rahalähetystä. Ohjauksesta vastaa Elliot Silverstein. Lee Marvin nähdään elokuvassa kaksoisroolissa, kun […]
Kun Smallville juhlistaa ensimmäistä elonkorjuufestivaaliaan sitten Marthan kuoleman, Clark muistaa, mitä hänen äitinsä merkitsi hänelle ja hän oppii jotain, joka auttaa häntä pääsemään yli äitinsä kuolemasta. Samaan aikaan Lois jatkaa Morgan Edgen touhujen selvittelyä. Lopulta Teräsmies joutuu puuttumaan tilanteeseen. Tämä sarja on melko hidas käänteissään, mutta onneksi tällä kertaa juoni nytkähti eteenpäin edes pikkuisen, ja […]
Aikuisten animaatiosarjan 5. kausi alkaa 21.6. yksinoikeudella HBO Nordicilla Sekopäisen tiedemiehen ja hänen epävarman lapsenlapsensa seikkailuja seuraava Adult Swim -animaatiosarja Rick and Morty jatkuu uusin jaksoin. Emmy-palkitun hittisarjan 5. tuotantokausi saa ensi-iltansa 21.6. maanantaina yksinoikeudella HBO Nordicilla. Rick and Morty on palkittu animaatiosarja, jonka puolen tunnin mittaisissa jaksoissa seurataan nerokasta sosiopaattitiedemiestä, joka raahaa arkaa lapsenlastaan […]
Miksi oi miksi! Disney+:n The Mighty Ducks: The Game Changers jatkaa todella surkealla linjalla. Alkuperäisten elokuvien hohto on kadonnut kokonaan. Lauren Grahamin esittämä Alex jatkaa sekoilujaan. Hänen valmentama uusi joukkue hankkii varusteita kyseenalaisilla keinoilla. Emilio Estevez makoilee sohvalla ja vaikuttaa todella kyllästyneeltä Gordon Bombayn rooliin. Jos Disney oikeasti haluaisi tehdä hyvän sarjan, niin se olisi […]
Without Remorse on amerikkalainen toiminta-trilleri, jonka pääosassa näyttelee Michael B.Jordan. Elokuvan on ohjannut Stefano Sollima ja käsikirjoittanut Taylor Sheridan sekä Will Staples. Elokuva perustuu Tom Clancyn vuonna 1993 julkaisemaan samannimiseen romaaniin ja Jack Ryanin elokuvasarjaan. Elokuva kertoo Yhdysvaltain laivaston SEAL-erikoisjoukkojen sotilaasta John Kellystä (John Clark), joka paljastaa kansainvälisen salaliiton, kun hän etsii oikeutta venäläissotilaiden tekemään, […]
Sam ja Bucky saavat odottamattoman liittolaisen, joka johdattaa kaksikon salaperäisen rikollispomon jäljille. Jäljet johtavat aina Indonesiaan saakka. Parivaljakon uutta apuria Zemoa näyttelee upeaa työtä tekevä Daniel Brühl. The Falcon and the Winter Soldierin kolmas jakso alkaa kuitenkin surkeasti, kun uusi Captain America John Walker (Wyatt Russell) näyttelee kovista, mutta ei oikein vakuuta. En edelleenkään ymmärrä, […]
Vauhdikas toimintaelokuva ylimielisestä ja rahvaanomaisesta palkkasoturista ja supersankarista nimeltä Deadpool. Marvelin rääväsuisin. törkein ja hauskin ohjaaja Tim Millerin ja näyttelijä Ryan Reynoldsin valkokankaalle tuoma hahmo. Deadpoolin huumori on todella ronskia, mutta todella hauskaa. Katsoin elokuvan uudelleen ja totesin, että hauskahan se on edelleen, mutta samalla totesin, että elokuvan huumori toimi parilla ensimmäisellä katselukerralla oikein hyvin, […]
Tästä tulee melko lyhyt kirjoitus, mutta mielestäni se on silti tärkeää kirjoittaa. Zack Snyderin Justice League sai Suomen ensi-iltansa jokin aika sitten HBO Nordicilla. Itse elokuvasta voi olla montaa mieltä, mutta tämän kirjoituksen aiheena ovatkin HBO:n tekniset ongelmat, jotka tulivat hyvin esiin, kun ostin saman elokuvan Applelta. Applen versiossa kuvan ja äänen laatu ovat todella […]