Kategoriat
Hollywood Uutiset

Disney aikoo irtisanoa tuhat työntekijää

Disney aikoo irtisanoa tuhat työntekijää. Kyseessä olisivat ensimmäiset irtisanomiset äskettäin aloittaneen toimitusjohtaja Josh D’Amaron aikana. Yhtiöllä on tällä hetkellä yhteensä noin 230 000 työntekijää, joista suurin osa työskentelee osa-aikaisina Disneyn huvipuistoissa. Yhtiö ei suostunut kommentoimaan asiaa millään tavalla. Deadline huomauttaa, että nyt esille tulleet irtisanomiset jäävät kauas edellisen toimitusjohtajan Bob Igerin toteuttamista säästöistä vuosien 2023–25 aikana, […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Sony Pictures jakaa melkoisen määrän irtisanomislappuja

Sony on käynnistänyt laajat irtisanomiset, joiden arvioidaan koskevan useita satoja työntekijöitä maailmanlaajuisesti. Yhtiön mukaan kyse on strategisesta uudelleenjärjestelystä, ei kustannussäästöistä. Vähennyksiä tehdään elokuva-, televisio- ja yritystoiminnoissa, kun toimitusjohtaja Ravi Ahuja suuntaa resursseja kasvaviin liiketoimintoihin. Samalla Sony ajaa alas heikomman kasvun yksiköitä, kuten Pixomondon. Yhtiö panostaa jatkossa erityisesti franchiseihin, animeen, pelisovituksiin, YouTube-sisältöihin sekä brändien laajentamiseen. Organisaatiota […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Myös Andy Serkis nähdään The Batmanin jatko-osassa

Andy Serkis nähdään tulevassa The Batman II -elokuvassa. Asiasta uutisoivat Collider ja Deadline. Hän tekee paluun Bruce Waynen hovimestarin Alfredin rooliin, jossa hänet nähtiin ensimmäisen kerran elokuvassa The Batman. Serkisin paluu meinasi mutkistua, koska hän työstää samaan aikaan Taru sormusten herrasta -tarustoon pohjautuvaa elokuvaa The Hunt For Gollum. Nyt The Batmanin jatko-osan kuvauspäivät on saatu […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Marvelin Blade on näköjään kova pähkinä purtavaksi

Marvel Studios:n pitkään kehitteillä ollut Blade-elokuva on ajautunut vakaviin viivästyksiin. Pääosassa nähdään edelleen Mahershala Ali, mutta projekti on kohdannut useita ongelmia, kuten ohjaaja- ja käsikirjoittajavaihdoksia. Alun perin vuonna 2019 julkistettu Blade on poistettu julkaisukalenterista, eikä sillä ole tällä hetkellä ensi-iltapäivää. Marvelin mukaan elokuvaa ei haluta kiirehtiä, vaan tavoitteena on varmistaa korkea laatu ennen tuotannon jatkamista. […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Legendaarisesta sarjasta tehdään elokuva – pääosassa Jamie Lee Curtis

Jamie Lee Curtis nähdään Jessica Fletcherina uudessa Murder, She Wrote -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa joulukuussa 2027. Hahmon teki alun perin tunnetuksi Angela Lansbury klassikkosarjassa (1984–1996). Elokuvan juoni on vielä salainen. Ohjauksesta vastaa Jason Moore, ja tuotannossa ovat mukana mm. Amy Pascal, Phil Lord ja Christopher Miller. Curtis on kertonut olevansa “erittäin innoissaan” roolista. Lähde: Film […]

Kategoriat
Artikkelit Hollywood Uutiset

James Tolkanin muistolle

Hollywood on menettänyt yhden parhaistaan, kun näyttelijä James Tolkan menehtyi viime torstaina New Yorkissa. Hän oli 94-vuotias. James Tolkan oli Yksi niistä näyttelijöistä, joiden nimi on saattanut mennä monelta ohi, mutta ilman Tolkanin suorituksia moni 80-luvun klassikkoelokuva olisi ollut tylsempi. Hänet muistetaan tietenkin elokuvista Top Gun ja Paluu tulevaisuuteen. Hän piti nuorelle Maverickille puhuttelun, jonka […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Sora-äppi suljetaan – Disney purki sopimuksen

Vaikka Disney solmikin jokin aika sitten miljardin dollarin Sora-tekoälyä koskevan sopimuksen OpenAI:n kanssa, niin nyt tuo sopimus on purettu. Samalla OpenAI on ilmoittanut, että Sora suljetaan. Yhtiö ei ole kertonut syytä yllättävälle päätökselle. Purettu sopimus olisi mahdollistanut Disneyn hahmojen käytön Soralla luoduilla tekoälyvideoilla. Lisenssisopimuksen oli tarkoitus olla voimassa kolme vuotta ja se olisi koskenut esimerkiksi […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Superfani Stephen Colbert kirjoittaa uutta Taru sormusten herrasta -elokuvaa

Yhdysvaltalainen televisiojuontaja Stephen Colbert on mukana kirjoittamassa uutta Taru sormusten herrasta -elokuvaa, kertoo Deadline. Elokuvan työnimi on The Lord of the Rings: Shadow of the Past. Se sijoittuu Taru sormusten herrasta -tarinamaailmaan, mutta ei ole suora jatko aiemmille elokuville. Tarina pohjautuu J. R. R. Tolkienin teosten vähemmän tunnettuihin osiin. Colbert kirjoittaa käsikirjoitusta yhdessä Philippa Boyensin […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Starfleet Academy on peruttu

Paramount on antanut kirveen heilahtaa, sillä Star Trekin maailmaan sijoittuva Starfleet Academy on virallisesti peruttu. Tällä hetkellä suoratoistossa pyörii sarjan ensimmäinen tuotantokausi. Paramount oli ehtinyt tilata toisen tuotantokauden, jonka kuvaukset ovat juuri päättyneet. Sarja päättyy siis toisen tuotantokauden jälkeen. Starfleet Academy ei missään vaiheessa saavuttanut studion toivomaa suosiota. Suomessa sarja kuuluu SkyShowtimen valikoimaan. Lähde: The […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Project Hail Mary tekee kovaa tulosta lippuluukuilla

Project Hail Mary aloitti vahvasti elokuvateattereissa – 141 miljoonan dollarin avaus Tieteiselokuva Project Hail Mary keräsi ensi-iltaviikonloppunaan arviolta 141 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Elokuva tuotti Yhdysvalloissa ja Kanadassa noin 81 miljoonaa dollaria. Kansainvälisiltä markkinoilta kertyi lisäksi noin 60 miljoonaa dollaria. Kyseessä on yksi vuoden suurimmista avauksista. Huomiota herättää myös se, että elokuva ei perustu valmiiseen elokuvasarjaan, […]