John David Washington esittää päähenkilöä Christopher Nolanin scifi-toimintaspektaakkelissa Tenet. Päähenkilö taistelee koko maailman selviytymisen puolesta, aseenaan vain yksi sana – Tenet. Hän matkaa läpi kansainvälisen vakoilun hämärän maailman suorittaessaan tehtävää, josta paljastuu jotain yli reaaliajan ulottuvaa. Ei aikamatkustusta, vaan inversio.
Tenetin kansainväliseen näyttelijäkuntaan kuuluvat myös Robert Pattinson, Elizabeth Debicki, Dimple Kapadia, Martin Donovan, Fiona Dourif, Yuri Kolokolnikov, Himesh Patel, Clémence Poésy, Aaron Taylor-Johnson sekä Michael Caine ja Kenneth Branagh.
Christopher Nolan on käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvan. Hän on käyttänyt sekä IMAX®-teknologiaa että 70 mm filmiä tuodakseen tarinan valkokankaalle. Elokuvan ovat tuottaneet Emma Thomas ja Nolan.

Nolanin tiimissä ovat mukana pääkuvaaja Hoyte van Hoytema, lavastaja Nathan Crowley, leikkaaja Jennifer Lame, pukusuunnittelija Jeffrey Kurland, visuaalisten tehosteiden suunnittelija Andrew Jackson ja erikoistehostesuunnittelija Scott Fisher. Musiikin on säveltänyt Ludwig Göransson. Elokuvaa kuvattiin seitsemässä eri maassa.
Ohjaaja on onnistunut keittämään sellaisen sekametelisopan, että Ensimmäisen kerran kriitikon urallani täytyy myöntää, että en pysynyt juonessa mukana. Nolanin elokuvat ovat aina melko monimutkaisia, mutta tällä kertaa on mennyt hieman liian pitkälle. Luulen, että minun on pakko katsoa tämä elokuva ainakin viisi kertaa, ennen kuin ymmärrän, mitä ihmettä tuli juuri katsottua.
Tästäkin huolimatta Tenet imaisi minut mukaansa heti alusta lähtien, siihen on kaksi syytä. John David Washingtonin esittämä Protagonist on uskomattoman mielenkiintoinen hahmo. Hänen taustastaan ei kerrota elokuvan kuluessa oikeastaan yhtään mitään. Hän on vain mies, joka yrittää pelastaa maailman, ei mikään pieni tavoite.
Protagonist jahtaa Kenneth Branaghin esittämää asekauppiasta, joka on valmis tekemään mitä vain, saadakseen sen mitä haluaa. Aina, kun näen Kenneth Branaghin nimen uuden elokuvan yhteydessä, innostukseni meinaa pulputa yli, sillä hän on näyttelijä, jonka taidoilla ei näytä olevan rajoja. Tälläkin kertaa Branagh oli juuri oikea valinta elokuvan pahiksen rooliin.
Nolan on mestari kertomaan tarinoita, joista katsoja haluaa tietää lisää. Tenet tarjoaa loistavat mahdollisuudet jatko-osille. Ainakin itse jäin odottamaan seuraavaa mahdollisuutta sukeltaa takaisin inversion maailmaan.
Elokuva alkaa kello 21.00
Teksti: Juho Kojima