Kategoriat
Elokuvat Sub TV

Tänään Subilla: Lapua 1976

Lapua 1976 on tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja toivosta. Elokuva on tositapahtumiin pohjautuva rakkaustarina ihmisistä, jotka joutuvat keskelle Lapuan Patruunatehtaan räjähdystä. Elokuvan pääosissa ovat Jussi-palkittu Linnea Leino (Tytöt Tytöt Tytöt, Punttikomedia), Konsta Laakso (Oma maa), Hannu-Pekka Björkman (Ikitie) ja Leo Sjöman (Tuntematon sotilas). Elokuva siis perustuu tositapahtumiin. Tuolloin vuonna 1976 Lapuan patruunatehtaan lataamossa tapahtui valtava räjähdys, […]

Kategoriat
Elokuvat Sub TV

Tänään Subilla: The King’s Man

Kun historian pahimmat tyrannit ja rikollisnerot kokoontuvat suunnittelemaan sotaa, joka maksaisi miljoonien hengen, alkaa yhden miehen taistelu aikaa vastaan heidän pysäyttämisekseen. The King’s Man, joka on menestyksekkäiden Kingsman-elokuvien ”esiosa”, paljastaa miten ensimmäinen itsenäinen tiedustelupalvelu sai alun perin alkunsa. Tässä meillä on esiosa, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Juoni kietoutuu ensimmäisen maailmansodan ympärille, ihan mielenkiintoinen lähtökohta, […]

Kategoriat
Elokuvat Sub TV

Tänään Mtv Subilla: Aleksi Mäkelän ohjaama Pahat Pojat

Otto, Matti, Ilkka ja Eero Takkunen ovat olleet koko elämänsä paranoidia skitsofreniaa sairastavan isänsä mielivallan kohteina. Isän kasvatusaseina olivat nyrkit, sirppi ja Raamattu, eivätkä pojat saaneet edes käydä koulua. Elokuvassa nähdään Jasper Pääkkönen, Lauri Nurkse, Peter Franzen, Niko Saarela ja Vesa-Matti Loiri. Tästä elokuvasta tulee aina todella nostalginen olo, vaikka aihe onkin melko raskas. Aleksi […]

Kategoriat
Elokuvat Sub TV

Tänään Subilla: Koputus

Koputus on psykologinen ja painostavalla tunnelmallaan lumoava kauhutrilleri, joka käsittelee paitsi aikuistumisen vaikutuksia sisarussuhteisiin, myös luonnon ja ihmisen välistä kestämätöntä dynamiikkaa. Keskiössä on ihmisen tekemien valintojen lopullisuus ja peruuttamattomuus. Siitä onkin melkoisesti aikaa, kun tämän olen katsonut. Sen muistan, että sinänsä idea oli kiehtova, sillä kotimainen kauhu on harvinainen genre. Tunnelmakin oli sopivasti kutkuttavan jännittävä. […]

Kategoriat
Elokuvat Sub TV

Tänään Subilla: Kummeli V

Kummeli V. Kummeli V -elokuvassa on neljä tarinaa, jotka nivoutuvat toisiinsa. Ensimmäisessä tarinassa ex basisti Tomi tekee virheen. Hän kutsuu vanhan bändikaverinsa, rumputaiteilija Monkki Mähösen, remontoimaan vaimonsa kesähuvilaa. Tarina alkaa saada kauhuelokuvamaisia piirteitä, kun Monkki ja talon emäntä Stina ajautuvat törmäyskurssille. Toisessa wannabe-moottoripyöräjengiä ja sen johtajaa, Jounia, nöyryytetään kyläkaupassa. Jouni päättää kostaa ryöstämällä kaupan. Hän […]

Kategoriat
Elokuvat Klassikot Sub TV

Tänään Subilla: Predator

Arnold Schwartzeneggerin näyttelemä huippusotilas Dutch viidakkosodassa tuntematonta ja käsittämätöntä vihollista vastaan. Tämä leffa on Arskaa parhaimmillaan. Muskelit kiiltävät, hiki virtaa ja ruuti palaa, kun amerikkalaiset huippusotilaat ryntäilevät pitkin viidakkoa samaan aikaan, kun naksutteleva olento seuraa heitä. Juonesta ei tämän leffan kohdalla kannata edes puhua, mutta kuten arvata saattaa, niin Arska hoitaa homman. Tästäkin huolimatta Predator […]

Kategoriat
Elokuvat Klassikot Sub TV

Tänään Subilla: Hurja joukko

Lännenelokuvan maailmaa rajusti ravistanut kertomus ikääntyvien lainsuojattomien koplasta, joka lupautuu ryöstämään asekuljetuksen häikäilemättömälle meksikolaiskenraalille. Vallankumouksen sekasorrossa kehenkään ei kuitenkaan ole luottamista, ja koplaa jahtaavat palkkionmetsästäjät ovat jopa moraalittomampia kuin lainsuojattomat itse. Tuota, monet pitävät tätä elokuvaa länkkäreiden klassikkona. Olihan leffassa melkoisen hurja joukko näyttelijöitä, esimerkiksi William Holden ja Ernest Borgnine. Siihen hyvät puolet sitten melkein […]

Kategoriat
Elokuvat Klassikot Mtv Katsomo Sub Suoratoistopalvelut TV

Tänään Subilla: John Waynen Etsijät

John Waynen esittämä Yhdysvaltain sisällissodan veteraani Ethan Edwards lähtee kasvattiveljensä kanssa etsimään intiaanien kaappaamaa veljentytärtään. Vuosien kuluessa etsintäretki muuttuu kuitenkin pakkomielteiseksi kostoretkeksi. John Fordin ohjaamaa klassikkoa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista lännenelokuvista. Tein muutama kuukausi sitten arvion tästä klassikoksi nousseesta länkkäristä. Nyt se tuli katsottua taas, mutta edelleen on myönnettävä, ettei elokuva kuulu omiin suosikkeihini. […]

Kategoriat
Elokuvat Klassikot Sub TV

Tänään Subilla: Mel Brooksin Villiä hurjempi länsi

Lännenelokuvien kliseitä vääntelevässä ja ravistelevassa legendaarisessa sekoilukomediaklassikossa mätä poliitikko yrittää tuhota syrjäisen kylän ja varastaa alueen maat rautatien rakentamisen vuoksi nimittämällä paikkaan mustaihoisen sheriffin. Konna saa kuitenkin ansionsa mukaan, kun sheriffistä kuoriutuukin pesunkestävä sankari. Kyllä se vaan niin on, että Mel Brooks on räävittömän komedian mestari. Villiä hurjemmassa lännessä yhdistyvät hulvaton huumori ja käsittämättömän taitavat […]

Kategoriat
Elokuvat Sub TV

Tänään Mtv Subilla: Rambo III

Yhden miehen armeija nimeltään John Rambo lähetetään tällä kertaa Afganistaniin pelastamaan entistä komentajaansa, eversti Trautmania. Ohjaajana toimi Peter MacDonald.  Pääosissa nähdään Sylvester Stallone ja Richard Crenna. En ollutkaan vilkaissut tätä elokuvaa pitkään aikaan, ehkä vuosiin. Nämä Rambot ovat mielenkiintoinen tapaus. Ensimmäisessä on todellinen ja tärkeä sanoma. Se käsittelee Vietnamin sodan veteraanien kotiinpaluun jälkeistä tuskaa ja […]