Lapua 1976 on tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja toivosta. Elokuva on tositapahtumiin pohjautuva rakkaustarina ihmisistä, jotka joutuvat keskelle Lapuan Patruunatehtaan räjähdystä. Elokuvan pääosissa ovat Jussi-palkittu Linnea Leino (Tytöt Tytöt Tytöt, Punttikomedia), Konsta Laakso (Oma maa), Hannu-Pekka Björkman (Ikitie) ja Leo Sjöman (Tuntematon sotilas).
Elokuva siis perustuu tositapahtumiin. Tuolloin vuonna 1976 Lapuan patruunatehtaan lataamossa tapahtui valtava räjähdys, joka vaati kymmeniä uhreja. Kyseinen räjähdys oli aikansa suurin tragedia Suomessa. Kaivoin ennen elokuvan katsomista arkistomateriaalia Yle Areenasta. Nuo artikkelit, kuvat ja videot olivat pysäyttäviä. Odotin elokuvan näkemistä mielenkiinnolla.
Jo ennen elokuvan alkua tarjolla olikin melkoinen yllätys, kun eräs elokuvan tuottajista kertoi, että meille esitettävä versio ei ollutkaan se lopullinen teatteriversio, joten pyydän, että lukija ottaa tämän huomioon.
Toinen ja ikävämpi yllätys oli edessä, kun elokuva alkoi. Huomasin nopeasti, että kyseessä olikin perinteinen suomalainen kolmiodraama, jossa itse räjähdys jätettiin tylysti sivuosaan. Elokuvan ensimmäinen tunti vietettiin seuraten täysin turhaa ja huonosti rakennettua suhdesekametelisoppaa, johon sisältyivät kaikki suomalaisen ihmissuhdedraaman raaka-aineet, sillä katsoja päästettiin seuraamaan mustasukkaisuuden värittämää suhdetta, joka ilmeisesti oli olemassa pelkästään, jotta katsoja välittäisi elokuvan henkilöistä räjähdyksen tapahtuessa.
Mutta ainakaan minä en kiintynyt heihin. Tämä ei johtunut näyttelijöistä, sillä he tekivät hyvää työtä. Tarjolla ollut materiaali nyt vain sattui olemaan varsin heikkoa.
Päähenkilöitä Kaisaa ja Mattia näyttelivät Linnea Leino ja Konsta Laakso. He olivat todella hyvä pari ja kaksikon yhteistyötä oli mukava seurata. Varsinkin Matin hahmo oli rakennettu kiehtovaksi, mutta on myönnettävä, että samalla kaavalla rakennettuja hahmoja näkee liiankin monessa kotimaisessa elokuvassa. Leino oli oikea valinta itsenäisen ja kovatahtoisen Kaisan rooliin, mutta tässäkin on myönnettävä, että Kaisan tyyppisiä nuoria on nähty elokuvissa hieman liikaa.
Kaisan isän Aarnen roolissa nähtävä Björkman näyttelee tietyllä tasolla samaa roolihahmoa elokuvasta toiseen. Aarne kuuluu nopeasti unohtuviin hahmoihin.
Vaikean suhdesekoilun kolmantena pyöränä nähtävän lääkäri Juhanin (Leo Sjöman) ainoana tehtävänä tuntui olevan kunnon turpasaunan vastaanottaminen juuri oikealla hetkellä.
Tämä pikkuruisen suhdesotkun käsittely veikin niin paljon aikaa, että itse patruunatehtaan räjähdyksen käsittelyyn jäi lopulta todella vähän aikaa. Jäin miettimään ihan vakavasti, oliko tuo elokuvan pääasia meinannut unohtua kokonaan, niin nopeasti ja pintapuolisesti se käsiteltiin tyyliin, että ainiin tämäkin tapahtui.
Nyt täytyy myöntää, että ohjaaja Toni Kurkimäen tekemät valinnat ihmetyttävät. Toivottavasti kerronnan painotuksia on korjailtu elokuvan lopullisessa versiossa. Jos olisin itse toiminut projektin tuottajana, niin olisin pitänyt huolta siitä, että räjähdystä ja sen seurauksia olisi käsitelty paljon enemmän, ja vieläpä suuremmalla kunnioituksella.
Tämä olisi mielestäni ollut tärkeää historian ja onnettomuuden uhrien kunnioituksen kannalta. Nyt minulle jäi ikävä tunne, että heitä ja heidän muistoaan käytettiin kerronnan välineenä, jotta elokuvantekijät pääsivät tekemään keskinkertaisen rakkaustarinan. Myönnän, että saatan olla täysin yksin mielipiteeni kanssa, mutta tunnen, että jonkun on pakko sanoa se ääneen.
Elokuva saapuu ensi-iltaan 1.9.
Tähdet: **
Teksti: Juho Kojima