Elokuva turhasta konferenssista, joka muutti kaiken.
Etyk oli lähtölaukaus kommunistisen autoritaarisen hallinnon hitaalle mutta varmalle romahtamiselle Itä-Euroopassa. The Helsinki Effect tarjoaa uusia näkökulmia kylmän sodan tapahtumiin. Elokuva kertoo tuon aikakauden loppumiseen suuresti vaikuttaneesta Etyk-prosessista ja valaisee salaisia huipputason keskusteluja suljettujen ovien takana, tekoälyllä toteutettujen ääni-simulaatioiden kautta.
On elokuun ensimmäinen päivä 1975, ja kolmekymmentäviisi maailman johtajaa istuvat rivissä Finlandia-talolla valmiina allekirjoittamaan Helsingin päätösasiakirjan. Vuosia kestäneiden kireiden ja uuvuttavien neuvottelujen jälkeen.
Esimerkiksi Gerald Ford, Leonid Brezhnev, Harold Wilson, Erich Honecker, Olof Palme, ja Josip Broz Tito ovat saapuneet pääkaupunkiimme Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin viimeistä vaihetta varten. Heitä isännöi uransa huipentumaa elävä presidentti Urho Kekkonen.
Kaikista onnellisin on Neuvostoliiton pääsihteeri Leonid Brezhnev, sillä konferenssi ja sen tuottama sopimus on hänen lempilapsensa. Etykin perintö oli alusta alkaen kiistojen ja ristiriitojen tahraama. Useimmat kriitikot, mukaan lukien skeptinen Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger, muuttaisivat mielensä 15 vuotta myöhemmin, kun konferenssista alkunsa saaneet vaikutukset nousivat pinnalle.
Tämä dokumentti oli sellainen, jota odotin suurella mielenkiinnolla, mutta pitkäksi venähtänyt sairasteluni aiheutti sen, että vasta eilen torstaina pääsin sen katsomaan.
Ohjaaja ja käsikirjoittaja Arthur Franck oli valinnut elokuvalleen tyylin, joka tukeutui todella paljon huumoriin ja komiikkaan. Osittain tuo oli selvästi tarkoituksellista, mutta toisaalta tekoälyn käyttö henkilöiden äänten luomisessa aiheutti tyhmää, vaikkakin tahatonta komiikkaa
Ymmärrän, että nykytekniikkaa on kiva käyttää, mutta sillä saavutetusta lopputuloksesta tulisi olla äärimmäisen tarkka. Nyt ohjaaja hauskutti yleisöä esimerkiksi presidentti Fordin ja Brezhnevin ”hassuilla” yksityisillä keskusteluilla. Franckin tarkoituksena taisi olla osoittaa, että maailman suuretkin johtajat ovat vain ihmisiä. Eiköhän tuon nyt tiedä kaikki, jotka tämän dokumentin katsovat.
Ohjaajalla oli käytössään valtava määrä arkistomateriaalia, josta olisi varmasti saanut koostettua hieman vakavammankin kokonaisuuden, varsinkin, kun otetaan huomioon elokuvan aihe. Itse olisin käyttänyt ihan oikeita haastatteluja, Silloin aidot ihmiset pääsisivät ääneen. Kaksi dokumentin keskushahmoa ovat tietenkin kuolleet, mutta itse en olisi käyttänyt tekoälyä.
Mutta hei, ohjaaja oli päättänyt toimia näin.
Ketä varten tämä dokumentti on tehty? Ne ihmiset, jotka ovat itse kokeneet nuo historialliset ajat tuskin saavat tästä paljonkaan irti. Entä me, jotka olemme syntyneet kultaisella kasarilla. Meidän sukupolvemme on jo sellainen, jonka ei tarvitse välttämättä tietää näitä juttuja. Onneksi minulla on isä, joka varmisti, että olen todella kiinnostunut suurvaltojen historiasta. Ainoa kohderyhmä, jota tämä dokkari voisi avittaa, ovat nykynuoret, joiden historian tuntemuksesta olen oikeasti huolissani.
Tähdet: **
Teksti: Juho Kojima