Dokumentti Led Zeppelinin perustamisesta ja noususta maailman kuumimmaksi rockbändiksi 60-luvun lopussa.
Robert Plant, Jimmy Page ja John Paul Jones kertovat lapsuudestaan sodanjälkeisessä Britanniassa ja tapaamisestaan 1968. Vuonna 1980 kuollut John Bonham on mukana ääninauhalla, jota ei ole kuultu aiemmin. Ohjelmassa on runsaasti ennen julkaisematonta videomateriaalia yhtyeen alkuaikojen keikoilta Englannista ja Yhdysvalloista.
Tämä dokumentti on tarkoitettu yhtyeen faneille. Tällaiselle tyypille kuin minä, joka ei tunne bändin historiaa tai musiikkia kokonaisuus oli jopa melko väsyttävä.
Dokumentti alkaa kello 21:00. Se löytyy myös Yle Areenasta.
Teksti: Juho Kojima
