Venetsian aaveet sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Venetsiaan pahaenteisesti pyhäinpäivän aattona, jolloin tapahtuvan karmivan mysteerin myötä valkokankaalle palaa maineikas etsivä Hercule Poirot.
Eläkkeelle jäätyään Poirot on vetäytynyt viettämään hiljaiseloa maailman kiehtovimmassa kaupungissa, missä hän hyvin vastahakoisesti suostuu osallistumaan spiritistiseen istuntoon rapistuvassa palazzossa, jossa kummittelee. Kun yksi vieraista joutuu murhan uhriksi, etsivämme tempautuu pahuuden pyörteisiin tuossa varjojen ja salaisuuksien maailmassa.
Aloitetaan elokuvan hyvistä puolista. Ohjaaja Kenneth Branagh onnistui ainakin luomaan sopivasti synkän ja kalsean tunnelman, jota voisi paikoin kuvailla kauhuksi. En ole vielä lukenut Kurpitsajuhlaa, kirjaa, johon elokuva perustuu, mutta monia Agatha Christien romaaneja luettuani, en oikein näe tätä legendaarista kirjailijaa kauhun parissa.
Jo itsessään Venetsian miljöö tarjoaa lähes täydelliset puitteet tälle hiukan karmivalle tarinalle.
Branagh sonnustautuu jälleen kerran tuon älykkään belgialaisen mestarietsivän viiksiin. En välttämättä ole ollut Branaghin edellisten Poirot-seikkailuiden suurin fani, mutta itse Poirotin hahmosta olen niissä nauttinut. Tälläkin kertaa itse hahmo on timanttia.
En välttämättä ole ohjaajan kanssa samaa mieltä kaikista niistä ratkaisuista, joita hän teki rakastetun hahmon kohdalla, mutta toisaalta ne tukivat kertomusta hienolla tavalla.
Venetsian aaveet sisältää yllättävän paljon yliluonnollisia tapahtumia. Kuten aiemmin totesin, en ole lukenut alkuperäistä kirjaa, niin en tietenkään pysty arvioimaan, oliko tämä tarinalle sopivaa. En itse tunnista yliluonnollisuutta siitä Poirotin maailmasta, jonka itse tunnen.
Agatha Christien etsivälleen tarjoamat rikokset ovat usein hyvin monimutkaisia tavalla, joka on omiaan kuluttamaan Poirotin pieniä harmaita aivosoluja, mutta kovinkaan montaa maagista johtolankaa tai tapahtumaa en kylläkään muista. Tässä elokuvassa yliluonnollisuus korostuu jo aivan liikaa, ja se imee tarinan käyttövoimaa.
Venetsian aaveet on ainakin erilainen tarina Poirotin menestyksekkäällä aikajanalla. Onko se hyvä elokuva? Vastaus tuohon kysymykseen riippuu tällä kertaa todella paljon katsojasta itsestään, sillä jokaisella on aivan varmasti oma käsitys siitä, minkälainen hyvän Poirotin seikkailun tulee olla.
Oma makuaistini kallistui tällä kertaa hieman kitkerän puolelle. Itselläni tunnelma lopahti tuohon liialliseen yliluonnollisten voimien korostukseen. Samalla täytyy kuitenkin kehaista ohjaajaa siitä, että hän on uskaltanut lähestyä tarinaa osittain kauhun näkökulmasta.
Tähdet: ***
Ensi-ilta: 15.09.2023
Ikäraja: 12
Pituus: 104 min.
Ohjaus: Kenneth Branagh
Käsikirjoitus: Michael Green (perustuu Agatha Christien romaaniin ”Kurpitsajuhla”).
Teksti: Juho Kojima