Tämä kannattaa tsekata. Omasta mielestäni edelleen Karukosken paras elokuva.
Tämä kannattaa tsekata. Omasta mielestäni edelleen Karukosken paras elokuva.
Tositapahtumiin perustuva DEEPWATER HORIZON kertoo Meksikonlahden öljynporauslautalla 20. huhtikuuta 2010 tapahtuneesta onnettomuudesta; lautalla työskennelleiden rohkeudesta ja urheudesta äärimmäisen katastrofin edessä. Elokuvan on ohjannut Peter Berg (LONE SURVIVOR) ja sen pääosissa nähdään Mark Wahlberg (TAISTELIJA) ja Dylan O’Brian (LABYRINTTI). Tämä elokuva on taas niitä, joiden kohdalla hieman irvistän. Ison meren tuolla puolen on aina pidetty katastrofielokuvista, […]
Elämästä on tullut Adonis Creedille yhtä tasapainoilua. Tasapainoilua henkilökohtaisten velvoitteiden ja seuraavaan isoon otteluun valmistautumisen välillä. Vastustajan kytkös Adoniksen perheen menneisyyteen tekee lähestyvästä ottelusta entistäkin haastavamman. Rocky Balboa on hänen tukenaan, ja yhdessä he kohtaavat jaetun historiansa. He kyseenalaistavat sen, mikä on taistelemisen arvoista ja huomaavat, ettei mikään ole perhettä tärkeämpää. Creed II on tarina […]
Aloitteleva nyrkkeilijä Adonis Johnson (Michael B. Jordan) ei koskaan saanut tavata isäänsä, raskaansarjan mestari Apollo Creediä, joka kuoli ennen hänen syntymäänsä. Urheiludraamassa Johnson lähtee Philadelphiaan etsimään Rocky Balboaa (Sylvester Stallone) ja pyytää tätä valmentajakseen. Pääosissa: Michael B. Jordan, Sylvester Stallone, Tessa Thompson, Phylicia Rashad. Ohjaus: Ryan Coogler. (127′) Jordan on kuin tehty Adoniksen rooliin. Hänessä […]
Ensin ne veivät hänen tyttärensä – nyt ne jahtaavat häntä itseään. Vuosi sitten Bryan Mills (Liam Neeson), entinen salaisen palvelun agentti, pelasti tyttärensä albanialaisen mafian näpeistä. Nyt erään kidnappaajan isä vannoo kostoa. Perheen lomamatkalla Istanbulissa Mills ja hänen vaimonsa joutuvat roistojen kynsiin. Millsin hallitsemille erikoistaktiikoille on jälleen käyttöä, mutta tällä kertaa tarvitaan muutakin: tyttären on […]
Uskalla unelmoida ja naura rakastettujen Tenavien kanssa jokseenkin hauskassa elokuvassa. Kaikkien suosikki, ikuinen ”optimisti” Jaska Jokunen lähtee sankarilliseen tehtävään. Lämminhenkinen seikkailu osoittaa, että jokaisella on onnenpäivänsä! Vanha porukka on taas kasassa. Jaska Jokunen ei onnistu missään, Tellu johtaa orkesteria ja Ressu jahtaa Punaista paronia. Kuulostaako tutulta? No hyvä, eli mikään ei ole muuttunut, mutta tällä […]
Holland March (Ryan Gosling) on yksityisetsivä, joka tutkii pornotähden mystistä kuolemantapausta 1970-luvun Los Angelesissa. Näsäviisaan tyttärensä Hollyn (Angourie Rice) mielestä March on maailman surkein etsivä, kunnes eräänä päivänä haastajaksi ilmestyy Jackson Healey (Russell Crowe). Pian nämä ei-niin-mukavat kaverit huomaavat joutuneensa keskelle kovaotteisten gangstereiden hengenvaarallisia juonia… Yritin katsoa tämän leffan tällä kertaa oikein ajatuksella. Yleensä pidän […]
Entinen CIA-agentti Frank Moses viihtyy ihan mainiosti eläkkeellä. Kun maailmaa uhkaa tuhoisa atomipommitus ja Moses saa tietää olevansa CIA:n tappolistalla, on aika kerätä vanhat kaverit kasaan – vielä kerran. Moses ja hänen jenginsä taistelevat eri puolilla maailmaa, kun terroristit, palkkamurhaajat ja vallanhimoiset virkamiehet tekevät kaikkensa vahingoittaakseen räjähdysherkkiä vanhuksia! Tämä leffa on tällainen vanhan kaartin viimeinen […]
Eläkeläiset kokoontuivat pullakahville ja tekivät leffan.
Murharyhmän etsivä Thomas Craven alkaa tutkia aktivistityttärensä murhaa ja huomaa paljastavansa monimutkaisen poliittisen salaliiton. Selvittäessään tapausta Craven joutuu kohtaamaan valtavia voimia, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa pitääkseen totuuden piilossa. Ohjaaja Martin Campbell on hyvä työssään. Hän taisi ohjata jopa kaksi Bondiakin. On kuitenkin todettava, että hän ei ole parhaimmillaan tällaisissa hitaasti kehittyvissä elokuvissa. Hän […]