WandaVisionin viidennessä osassa tapahtumat etenevät todella kovaa vauhtia. Pääsemme pienen tauon jälkeen jälleen seuraamaan Wandan ja Visionin elämää. Pariskunta yrittää selvitä nopeasti kasvavien lastensa kanssa. Vision alkaa ihmetellä Wandan puuhia. Samalla Wandan suuri ja synkkä salaisuus alkaa selvitä. Wandan ja Visionin naapurit ovatkin panttivankeja, mutta kuka on kaiken takana…
Paul Bettany ja Elizabeth Olsen todellakin nauttivat rooleistaan. Tällä kertaa pariskunnan tarina etenee 80-luvun tyyliin. Kathryn Hahn palaa näyttämölle huolehtivana naapurina. WandaVision on parhaimmillaan, kun nämä kolme näyttelijää yhdistävät voimansa.
Tämä sarjan viides osa antoi vastauksia moniin kysymyksiin, joita fanit ovat pohtineet. Esimerkiksi Visionin rooli tarinassa saa selityksensä, ainakin osittain. Wanda puolestaan ei ehkä olekaan niin lämmin ja ihana, miltä sarjan alussa vaikutti.
Yleensä yritän etsiä ainakin yhden huonosti toteutetun asian jokaisesta jaksosta, mutta tällä kertaa sellaista ei oikein löytynyt. Sarjan juoni alkaa selvitä, mutta samalla avoimia kysymyksiä on tarpeeksi, jotta kutkuttava mielenkiinto säilyy viikosta toiseen.
WandaVisionin viides jakso on nyt Disney+-palvelussa.
Teksti: Juho Kojima