Marvelin uusin Disney+-sarja pistää päähenkilönsä koville. Kun Loki joutuu yhtäkkiä tuntemattoman Time Variance Authority järjestön asettaman oikeuden eteen. Jumalana viihtyvä viekas Loki huomaa, että hänen supervoimansa ovat täysin hyödyttömiä tässä uudessa ympäristössä. Hän yrittää totutella uuteen ja yllättävään tilanteeseen, mutta helppoa se ei ole, sillä TVA:lla on keinot, joiden avulla haastava uusi tuttavuus saadaan pidettyä aisoissa.
Time Variance Authority (TVA) on tähän asti ollut MCU:n ulkopuolinen järjestö, jonka tehtävänä on valvoa aikajanoja ja niiden toimivuutta. Tuo voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta järjestön tuomari selittää kuvion Lokille, kun tämä tuodaan erikoisen tuomioistuimen eteen, joten tilanne selkiytyy myös katsojalle.
Tom Hiddlestonin esittämän hahmon ympärille on lähdetty rakentamaan rohkeasti uudenlaista juttua, joka nojaa tukevasti Marvelin tuttuihin ja turvallisiin ideoihin ja rakenteisiin, mutta samalla Loki uskaltaa sarjana olla suorastaan ihanan omalaatuinen. Tämän sarjan peruspilarit ovat kunnossa. Ohjaajana toimiva Kate Herron on selvästi hahmojen ja näyttelijöiden suuri fani, sillä arvostus näkyy pienissäkin yksityiskohdissa.
Käsikirjoitus on todella johdonmukainen, eikä poukkoile. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että käsikirjoittaja Michael Waldron on onnistunut välttämään karikot ja tyrskyt, joihin The Falcon And the Winter Soldiersin tarina törmäsi monta kertaa.
Asiaa varmasti auttaa sekin, että Hiddleston toimii sarjan vastaavana tuottajana, joka antaa hänelle todella hyvät mahdollisuudet vaikuttaa tarinaan ja hahmoihin.
Muutenkin tuntuu, että Lokin hahmo on todella hyvissä käsissä. Tom Hiddleston uskaltaa tehdä uskaliaita valintoja hahmonsa kanssa. Nuo valinnat kantavat hedelmää jo kahden ensimmäisen jakson aikana.
TVA:n agentti Mobius M. Mobius (Owen Wilson) tarjoaa Lokille älyllisen haasteen, kun käy ilmi, että tämän kieroutunut charmi ei tehoa Mobiukseen, mutta Wilsonin charmi kylläkin tehoaa katsojaan. Hän on todella osuva valinta rooliinsa.
Katsojaa suorastaan hemmotellaan, kun Hiddleston ja Wilson ovat samassa kohtauksessa. Olisi hauska tietää, kuinka monessa kohtaa on jouduttu turvautumaan uusintaottoihin, sillä tämän kaksikon välinen komiikka on täyttä kultaa.
Siinäpä Lokin hienous onkin. Sarjan annetaan olla hulvattoman hauska, mutta samaan aikaan se on tehty vakavalla naamalla. Voin ilokseni todeta, että tämä uutuus yllätti todella positiivisesti. Nyt näkemäni kahden jakson perusteella, en oikeastaan löytänyt mitään moitittavaa.
Loki saapuu Disney+ -palveluun 9. kesäkuuta.
Teksti: Juho Kojima