Kategoriat
Suomi Uutiset

Khadar Ayderus Ahmedin komea kotimainen näytelmäelokuva Guled & Nasra Cannesin elokuvajuhlien Kriitikoiden viikolle

Tuotantoyhtiö Bufon tuottama, Itä-Afrikan Djiboutissa kuvattu draama on ajaton tarina pienestä perheestä äärimmäisten valintojen edessä. Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa syksyllä 2021.

Khadar Ayderus Ahmedin ohjaama ja käsikirjoittama poikkeuksellinenperhedraama Guled & Nasra (kansainväliseltä nimeltään The Gravedigger’s Wife) on valittu Cannesin elokuvajuhlien Kriitikoiden viikon ohjelmistoon (Semaine de la Critique). Tuotantoyhtiö Bufon tuottama elokuva saa maailmanensi-iltansa Ranskan elokuvakriitikoiden unionin järjestämässä kovatasoisessa esityssarjassa heinäkuussa. Valinta on historiallinen, sillä sarjassa ei ole koskaan aiemmin esitetty suomalaista pitkää elokuvaa. Suppeasta valikoimastaan tunnetussa festivaalin virallisessa sivusarjassa nähdään tänä vuonna kaikkiaan 7 pitkää kilpailuelokuvaa.

Guled & Nasra on ensimmäinen elokuvateatterilevityksen saava suomalainen näytelmäelokuva, joka on paitsi kuvattu Afrikan mantereella, myös puhuttu kokonaan somaliksi. Djiboutin karunkauniissa maisemissa kuvattu elokuva kertoo haudankaivajana työskentelevästä Guledista, joka joutuu puolisonsa Nasran sairastuttua punnitsemaan keinoja perheensä yhdistämiseksi ja rakkaansa hengen säästämiseksi. Guled & Nasraon lyhytelokuvillaan ja käsikirjoituksillaan menestystä saavuttaneen Ahmedin ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaustyö.

Ahmed ei voisi olla onnellisempi valinnasta: ”On jokaisen esikoisohjaajan unelma, että pääsisi avaamaan elokuvallaan Cannesissa. Tämä on paitsi unelmien täyttymys, myös pitkän ja ankaran työn tulos. Toivon elokuvan herättävän kiinnostusta, ja erityisesti, että sen autenttisuus palkittaisiin katsojien silmissä.”

Ahmedin elokuva täydentää upealla tavalla jo Cannesin viralliseen ohjelmistoon valittujen kotimaisten elokuvantekijöiden edustusta. Juho Kuosmasen Hytti nro 6 -elokuvan lisäksi festivaalin viralliseen ohjelmistoon on valittu norjalaisen Eskil Vogtin The Innocents, jonka Bufo on yhteistuottanut. Tämä Cannes-vuosi on historiallinen kotimaisille elokuvantekijöille.

Mark Lwoffin ja Misha Jaarin omistamalle tuotantoyhtiö Bufolle Ahmedin kanssa työskentely merkitsee paitsi uusien suuntien avaamista kotimaiselle elokuvalle, myös hienoa jatkoa kansainvälisesti menestyneiden ohjaajien kuten Aki Kaurismäen, Pirjo Honkasalon ja Jörn Donnerin kanssa.

Omar Abdi (Guled) ja Yasmin Warsame (Nasra), kuvaaja Arttu Peltomaa, © Bufo 2021

Jaari kommentoi yhteistyötä: ”On hienoa, että olemme päässeet työskentelemään lahjakkaan ohjaajan kanssa, joka saa näin kovan tunnustuksen jo ensimmäisellä elokuvallaan! Kansainvälisen menestyksen lisäksi se tuulettaa terveellä tavalla myös suomalaista elokuvatarjontaa.”

Myös Guled & Nasra -elokuvanroolituson poikkeuksellinen: pääosissa nähdään helsinkiläinen Omar Abdi, huippumallina tunnetuksi tullut kanadalainen Yasmin Warsame sekädjiboutilainennuori näyttelijälupaus Kadar Abdoul-Aziz Ibrahim. Näyttävän elokuvan suomalaiseen työryhmään kuuluu kuvaaja Arttu Peltomaa, pukusuunnittelija Anu Gould, lavastaja Antti Nikkinen, äänisuunnittelija Karri Niinivaara sekä tuottajat Mark Lwoff, Misha Jaari ja Risto Nikkilä.

Kansainvälisenä yhteistuotantona valmistunut elokuva herätti runsaasti kansainvälistä huomiota jo käsikirjoitusvaiheessa, ja Ahmed kehitteli sitä muun muassa Cannesin elokuvajuhlien Cinéfondation-residenssissä alan huippujen johdolla. Ennen valmistumistaan elokuva ehdittiin palkita jälkituotantopalkinnoilla Marrakechin kansainvälisillä elokuvajuhlilla 2019. Odotetun elokuvan yhteistuottajina toimivat tunnustettu ranskalainen Pyramide Productions sekä saksalainen Twenty Twenty Vision Filmproduktion. Suomessa tuotantoa ovat tukeneet Suomen elokuvasäätiö, Kirkon mediasäätiö ja Konstsamfundet, ja se on toteutettu yhteistyössä Ylen kanssa. Sen elokuvateatterilevityksestä Suomessa vastaa B-Plan Distribution.

60. kertaa järjestettävä Kriitikoiden viikko järjestetään Cannesin elokuvajuhlien rinnalla 7.-15. heinäkuuta. Sarjan tuomariston puheenjohtajana toimii tänä vuonna romanialainen ohjaajamestari, Cannesissakin palkittu Cristian Mungiu.

Teksti: B-Plan Distribution