Kategoriat
TV TV5

Tom Hanks matkaa tänään kohti kuuta

Tom Hanksin tähdittämä klassikkoelokuva kertoo epäonnistuneen kuulennon vaaroja täynnä olevasta matkasta takaisin Maahan. Apollo 13 laukaistiin kohti kuuta 11.4.1970. Aluksen happisäiliössä tapahtui räjähdys, joka pakotti Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan keskeyttämään lennon, ja aluksen komentomoduuli Odyssey laskeutui vaikean ja vaarallisen paluumatkan jälkeen 17.4.1970.

Ron Howardin vuonna 1995 ohjaama elokuva on noussut aikojen saatossa todelliseksi avaruuselokuvien klassikoksi. Osaltaan tähän vaikutti tapa, jolla Apollo 13 tehtiin. Tekijöillä oli käytössään koko Nasan tekninen osaaminen. Esimerkiksi osa avaruusaluksen sisälle sijoittuvista kohtauksista kuvattiin lentokoneessa, jota kutsutaan nimellä vomit comet. Tämä kone pystyy simuloimaan lentotilan, joka vastaa painotonta olotilaa.

Jim Lovellin roolissa nähtävä Tom Hanks tekee elokuvassa todella upeaa työtä. Hanks on kertonut monissa haastatteluissa, kuinka vakavasti hän suhtautui rooliinsa. Tämä huolellisuus näkyi, joka kohtauksessa, johon Hanks osallistui. Hanksin lisäksi aluksen miehistönä elokuvassa nähtiin Bill Paxton (Fred Haise) ja Kevin Bacon (Jack Swigert)

Ron Howard onnistui luomaan elokuvaan todella upean ja jännittävän tunnelman, vaikka lennon lopputulos olikin kaikkien tiedossa. Tarinan rakenne pysyy hienosti kasassa alusta loppuun. Ohjaaja kuljettaa katsojaa avaruusaluksen ja Nasan Houstonissa sijaitsevan komentokeskuksen välillä. Teksasissa lentoa valvoo insinöörien muodostama ryhmä, jota johtaa legendaksi noussut rautahermoinen Gene Kranz (Ed Harris)

Kolmas elokuvaan otettu näkökulma on Jim Lovellin perhe. Lovellin vaimoa Marilynia näyttelee Kathleen Quinlan. Juuri tämä kotiväen osuus on mielestäni koko tarinan heikoin lenkki. En tiedä, mikä siinä on, mutta tämä elokuvan osa ei vain jotenkin toimi.

Apollo 13 Vitosella tänään kello 21:00.  

Trailer: Movieclips Classic Trailers

Teksti: Juho Kojima