Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Titanic saapuu jälleen ensi-iltaan, mutta pelkästään 3D:nä

25-vuotisjuhlan kunniaksi James Cameronin Oscar®-elokuva TITANIC tekee paluun valkokankaille uudelleenmasteroituna 3D:nä.

TITANIC on eeppinen toiminnantäyteinen rakkaustarina, joka sijoittuu ”uppoamattoman” Titanicin kohtalokkaalle neitsytmatkalle.

Elokuva voitti ennätykselliset 11 Oscar®-palkintoa (mm. paras elokuva, paras ohjaaja, paras kuvaus, paras leikkaus, paras lavastus, paras puvustus, paras musiikki, paras alkuperäiskappale, parhaat äänitehosteet ja parhaat erikoistehosteet). Elokuvan pääosissa nähdään Oscar®-voittajat Leonardo DiCaprio ja Kate Winslet. Saadessaan ensi-iltansa vuonna 1997 elokuva nousi kaikkien aikojen menestyneimmäksi elokuvaksi ja se on yhä kaikkien aikojen kolmanneksi menestynein elokuva.

Mitäpä tuohon voi enää lisätä. Ohjaaja James Cameron elää tietynlaista uutta kultakautta, kun Avatar 2 tekee kovaa tulosta, ja nyt, kun Titanic lisätään vielä sekoitukseen, niin Cameronin vuosi 2023 taitaa alkaa aika täydellisesti.

Itse olisin kyllä julkaissut ihan perinteisen 2D-version. En nimittäin voi sietää niitä pirun laseja. Avatarin kohdalla 3D toimii, mutta voisiko joku selittää, mikä funktio sillä on Titanicin puitteissa. En keksi yhtäkään kohtausta, jossa siitä olisi oikeasti hyötyä.

Aluksen neitsytmatka alkaa 10.2.

Trailer: Twentieth Century Studios Suomi

Tähdet: ***

Teksti: Juho Kojima