Olen nyt katsonut The Mandalorianin kolmannen kauden avausjakson kolmesti, ja ikäväkseni minun täytyy todeta, etten vakuuttunut.
Suurin syy tähän oli se, että uuden kauden avausjakso tuntui unohtaneen toisen kauden dramaattisen päätöksen, kun Luke Skywalker asteli näyttämölle. Vai, voiko olla, niin, että minulta on jäänyt huomaamatta jokin yksittäinen sarjakuva, jossa uusinta kautta edeltävät tapahtumat selitetään. Jos asia on näin, niin silloin kyllä olen hieman ärtynyt, koska eivät kaikki fanit lue Tähtien sotaan liittyviä sarjiksia tai kirjoja.
Pedro Pascalin esittämä The Mandalorian palaa omiensa joukkoon pyytämään armoa, koska hän on toiminut pyhän valansa vastaisesti. Mutta homma ei olekaan niin yksinkertainen, vaan tuttu soturimme saa uuden haasteen, ja seikkailu voi alkaa.
En tiedä, jotenkin tämäkin juonikuvio tuntui jo niin nähdyltä. Varmasti tulemme näkemään ihan hyviä jaksoja, mutta mitään suuria tunteita tämä jakso ei herättänyt.
Jaksossa vilahtivat myös Carl Weathersin esittämä Greef Karga ja Katee Sackhoffin näyttelemä Bo-Katan, mutta kun minulle jäi siitäkin tunne, että kaksikko oli paikalla vain katsojien riemuksi. Olihan se tietenkin mageeta, mutta olisin paljon mieluummin nähnyt jakson, jossa olisi käsitelty Baby Yodan ja Luken kohtaamisen seurauksia.
Ehkä jossain tulevassa jaksossa näemmekin, miten kaksikon yhteinen taival eteni, mutta tällä kertaa olo jäi jotenkin tyhjäksi.
Teksti: Juho Kojima