Kategoriat
Elokuvat TV

Hero-kanavalla ollaan perjantaina vaikeiden kysymysten äärellä

Eye in the sky on vuonna 2015 valmistunut sotadraama, joka käsittelee arkaa aihetta. Eversti Katherine Powell (Helen Mirren) johtaa operaatiota, jonka tarkoituksena on vangita Keniassa majaileva Britannian kansalainen, joka toimii paikallisten terroristien kanssa. Lontoosta käsin johdetulla operaatiolla on käytössään Yhdysvaltain ilmavoimien aseistettu tiedustelulennokki, jonka kautta terroristien liikkeitä valvotaan. Samaan aikaan Britannian hallituksen työryhmä kokoontuu päättämään, miten tilanteessa tulisi toimia. Heillä on tukenaan kenraali Frank Benson (Alan Rickman), joka antaa työryhmälle strategista tukea. Kun lennokki havaitsee, että valmisteilla on mahdollinen isku, operaation luonne ja vakavuus muuttuu täysin.

Elokuva näyttää tapahtumaketjun, joka johtaa lennokki-iskuun. Upseerit haluavat iskeä, tiedustelu ei ole yhtä innokas ja poliitikot empivät. Ohjaaja Gavin Hood on luonut kokonaisuuden, joka keskittyy vain olennaiseen, kaikki turha on jätetty pois. Eye in the sky on todella hyvä oppitunti siitä, miten jännitys säilytetään alusta loppuun asti. Samalla elokuva näyttää sotilasoperaatioiden todellisuuden ja julmuuden.

Sekä Helen Mirren että Alan Rickman ovat timanttisen loistavia rooleissaan. Kaikista muistakin näyttelijöistä voi todeta samoin. Haluan nostaa esille Alan Rickmanin suorituksen, joka on todella kovaa luokkaa. Rickmanin suorituksessa ei ole mitään ylimääräistä, vaan jokainen käden liikekin on todella tarkkaan harkittu. Näyttelijän todella omalaatuinen puhetyyli sopii rooliin täydellisesti. Ikävä kyllä Eye in the sky jäi Alan Rickmanin elämän viimeiseksi. sillä hän menehtyi vakavan sairauden uuvuttamana vuonna 2016.

Eye in the sky Hero-kanavalla huomenna perjantaina kello 21:40.

Teksti: Juho Kojima