Vihollisjoukot ovat saartaneet Britannian ja liittoutuneiden joukot ranskalaisen Dunkerquen kylän rannalle. Sotilaat ovat rannalla loukussa vihollisen lähestyessä niin maalta, mereltä kuin ilmasta.
Kuinka ollakaan. ostin tämän leffan juuri eilen. Dunkirk on mielenkiintoinen tapaus paristakin syystä. Ohjaaja Christopher Nolan tavoitteli lähes täydellistä realismia. Elokuvassa käytettyjä lentokoneita haalittiin ympäri maailmaa. Ne ovat siis oikeita lentokoneita, eivät pikseleitä.
Nolanin kunnianhimoiset tavoitteet asettivat kovia vaatimuksia kuvauksesta vastanneen Hoyte Van Hoyteman harteille, kun esimerkiksi lentokohtausten kuvaaminen vaati aikamoista kekseliäisyyttä, mutta lopputulos todistaa, että työryhmän uurastus ei mennyt hukkaan.
Myös elokuvan äänisuunnittelusta vastannut tiimi teki erinomaista työtä Varsinkin kohtaukset, joissa saksalaiset Junkers Ju 87-syöksypommittajat moukaroivat liittoutuneiden joukkoja oli tehty todella vakuuttavasti.
Elokuva ei paljasta henkilöhahmoistaan juuri mitään, vaan jokainen on vain pieni osa rannalla pelastusta odottavaa joukkoa.
Ainoa asia, joka minua kismittää ja korventaa on tapa, jolla Nolan päättää elokuvan. Lopussa taiteellisuus jyrää todellisuuden, ja hienosti edennyt kerronta hajoaa oikein kunnolla.
Dunkirk tänään kello 23.40.
Teksti: Juho Kojima