Kategoriat
Amazon Prime Elokuvat Nelonen Suoratoistopalvelut TV

Tänään Nelosella: Kolmetoista elämää

Tositapahtumiin perustuvassa sykähdyttävässä draamaelokuvassa seurataan uskomatonta pelastusoperaatiota, joka alkoi, kun kaksitoista poikaa ja heidän jalkapallovalmentajansa jäivät ansaan vedellä täyttyvään luolaan Pohjois-Thaimaassa vuonna 2018. Pääosissa nähdään Viggo Mortensen, Colin Farrell ja Joel Edgerton.

En tiedä oikein, miten tämä elokuva pitäisi määritellä. Toisaalta kyseessä on todella hyvin tehty thrilleri, jossa on vahvaksi rakennettu kerronta. Tilanne on kuitenkin hieman erilainen, koska elokuva perustuu dramaattisiin tositapahtumiin.

Elokuva tuntuukin sen vuoksi lähinnä näytellyltä dokumentilta. Se ei ole huono juttu, sillä kokonaisuus on koottu taitavasti ja johdonmukaisesti, mutta se ei yllätä yhtään, kun kyseessä on Ron Howardin ohjaama elokuva. Hänethän tunnetaan esimerkiksi leffasta Apollo 13, joka omasta mielestäni on tosipohjaisten tarinoiden eliittiä.

Tässä kohtaa on kuitenkin pohdittava, miksi Kolmetoista elämää on tehty. Näen kaksi vaihtoehtoa.

Elokuva on tehty rahan kiilto silmissä. Tätä puoltaa se, että kyseessä on tapahtuma, joka puhutteli koko maailmaa, ja leffan tekijät haistoivat helpon rahan, mutta mielestäni tämä mahdollisuus voidaan laskea pois juuri Ron Howardin takia.

Todennäköisempi vaihtoehto on, että vaikuttaviin tositapahtumiin ihastunut ohjaaja on vain halunnut varmistaa, että luolassa olleiden poikien ja heidän valmentajansa tarina kerrotaan kunnioittavasti.

Tuota tavoitetta tuki myös se, että elokuvassa nähdään todella paljon thaimaalaisia näyttelijöitä. Vaikka pääosissa ovatkin esimerkiksi Mortensen ja Farrell, niin he antavat paikallisten ihmisten loistaa ja se on ainoa oikea valinta.

Kyseessä on upea elokuva. Laadun takaa juuri se, että ohjaajana toimii Howard.

Elokuva alkaa kello 22:30. Se löytyy myös Prime Videosta.

Trailer: Prime Video

Tähdet: ****

Teksti: Juho Kojima