Kategoriat
Elokuvat Hollywood Uutiset

Ron Howardilla on tekeillä uusi elokuva

Menestynyt ohjaaja Ron Howard työstää tällä hetkellä uutta elokuvaansa Thirteen Lives, joka kertoo Thaimaassa vuonna 2018 suoritetusta pelastusoperaatiosta, jossa Thaimaan viranomaiset ja kansainväliset asiantuntijat pelastivat nuorten jalkapallojoukkueen sekä heidän valmentajansa veden saartamasta luolasta. Operaatioon osallistui myös suomalainen luolasukeltaja Mikko Paasi. Elokuvan julkaisija MGM on näyttänyt leffan tämänhetkistä versiota koeyleisöille. Yhdysvaltalaisen Deadline -viihdesivuston tietojen mukaan yleisön […]

Kategoriat
Suomi Uutiset

Falling-elokuvan ensi-ilta siirtyy

Viggo Mortensenin esikoisohjaaman Falling-elokuvan uusi ensi-iltapäivämäärä on 18.12. Viggo Mortensen on myös käsikirjoittanut elokuvan ja näyttelee elokuvassa toista pääosaa. Koskettavassa perhedraamassa John (Viggo Mortensen) elää elämänkumppaninsa Ericin (Terry Chen) ja heidän tyttärensä Monican (Gabby Velis) kanssa Kaliforniassa, kaukana nuoruuden ja lapsuuden karusta maalaiselämästä. John majoittaa alkavan muistisairauden heikentämän isänsä Willisin (Lance Henriksen) luokseen. John toivoo […]