Wednesday Addams jatkaa seikkalujaan.
Wednesday Addams jatkaa seikkalujaan.
Kyseessä on todella koskettava elokuva, joka on paljon muutakin kuin komedia.
Netflix on julkaissut korealaisen animaation Lost in Starlight.
Tom Hardyn tähdittämä toimintapätkä, jossa ruuti palaa, mutta järki puuttuu.
Tuossa hieman aikaisemmin kirjoitin arvion elokuvasta, joka käsitteli Yhdysvalloissa paljastunutta yliopistojen opiskelijavalintojen ympärillä puhjennutta skandaalia, jossa rikkaat vanhemmat ”ostivat” lapsilleen opiskelupaikan. Löysin Netflixistä skandaalia käsittelevän dokumentin, joka perustuu salaa niuhotettuihin keskusteluihin, joita tämän ”palvelun” ostaneet todella rikkaat vanhemmat kävivät Rick Singerin kanssa. Kyseessä oli koko juonen päähenkilö, joka järjesteli menestyneiden vanhempien lapset kalliisiin yliopistoihin ”sivuovien” […]
Robert De Niro on pääosassa Netflixin tulevassa The Whisper Man -elokuvassa. Marvel-elokuvistaan tunnetut Anthony ja Joe Russo toimivat tuottajina. James Ashcroft vastaa ohjauksesta. Leffan käsikirjoitti Ben Jacoby, joka kynäili myös First Omen -elokuvan. Netflixin tuotos pohjautuu Alex Northin samaa nimeä kantavaan kirjaan. Leskeksi jääneen rikoskirjailijan 8-vuotias poika kidnapataan. Pojan isä pyytää apua poliisina toimineelta isältään. […]
Zack Snyder ja Netflix jatkavat yhteistyötään. Ohjaajan ja suoratoistopalvelun seuraava projekti tulee liittymään Los Angelesin poliisiin. Tulevaa elokuvaa markkinoidaan seuraavin lausein. -LAPD:n eliittiyksikkö joutuu törmäyskurssille lain ja moraalin kanssa. Snyder käsikirjoittaa elokuvan yhteistyössä Kurt Johnstadin kanssa, joka tunnetaan elokuvista Act of Valor ja Atomic Blonde. Lähde: Variety Teksti: Juho Kojima
Kaksi aamiaismuroja valmistavaa yritystä taistelevat vallasta Yhdysvaltain markkinoilla. Kumpikin yritys haluaa voittaa sokeria himoavat lapset puolelleen suunnittelemalla uusia tuotteita. Uudet tuotteet on kääritty älyttömään sekoiluun, mutta melko kuivaan komediaan Jerry Seinfeldin ohjaamassa Netflixin elokuvassa Unfrosted. Taas on todistettu, että Netflix on suoratoistopalvelu, joka ottaa valikoimiinsa melkein mitä vain. Tällaiset elokuvat eivät pääsisi suunnitteluastetta pidemmälle ilman […]
Bradley Cooperin ohjaama elokuva kertoo säveltäjämestari Leonard Bernsteinen ja hänen vaimonsa Felician myrskyisestä rakkaudesta. Samalla katsoja pääsee kurkistamaan tämän klassisen musiikin suuruuden tuotantoon. Maestron taustalta löytyvät Steven Spielbergin tuotantoyhtiö Amblin Entertainment ja Netflix. Elokuvalle povataan erittäin hyvää menestystä tulevassa Oscar-gaalassa. Tätä elokuvaa oli ennakkomarkkinoitu todella suurella koneistolla ja voimalla, joten odotin sen näkemistä innokkaasti, vaikka […]
Muistatko vielä elokuvan nimeltä Chicken Run? Nyt Aardman Studios on tehnyt tarinalle jatko-osan Chicken Run: Dawn of the Nugget. Rocky ja Ginger johtavat edellisestä elokuvasta tuttujen hahmojen yhdyskuntaa, joka asustelee turvallisesti vehreällä saarella, joka tarjoaa mahdollisuudet hyvään ja rauhalliseen elämään. Rockyn ja Gingerin tytär Molly haluaa hylätä tutun ja turvallisen ympäristön ja tutkia ympäröivää maailmaa. […]