Tuossa hieman aikaisemmin kirjoitin arvion elokuvasta, joka käsitteli Yhdysvalloissa paljastunutta yliopistojen opiskelijavalintojen ympärillä puhjennutta skandaalia, jossa rikkaat vanhemmat ”ostivat” lapsilleen opiskelupaikan.
Löysin Netflixistä skandaalia käsittelevän dokumentin, joka perustuu salaa niuhotettuihin keskusteluihin, joita tämän ”palvelun” ostaneet todella rikkaat vanhemmat kävivät Rick Singerin kanssa.
Kyseessä oli koko juonen päähenkilö, joka järjesteli menestyneiden vanhempien lapset kalliisiin yliopistoihin ”sivuovien” kautta. Tuohon kuvioon liittyi järjestely, jossa nuoret pääsivät opiskelemaan urheilun avulla. Jutussa oli vain yksi pieni ongelma, sillä nämä skidit eivät olleet taitavia Rickin heille valitsemissa lajeissa.
Kun tämä skandaali alkoi paljastua, niin se oli todella iso uutinen, sillä syytettyjen joukossa oli isojen yhtiöiden pomoja, ja Hollywoodin tähtösiä.
Netflixin dokumentti avaa Singerin ylläpitämää kuviota todella hyvin. Ohjelmassa haastatellaan hänen entisiä asiakkaitaan. yliopistoihin erikoistuneita konsultteja ja liittovaltion virkamiehiä, jotka osallistuivat jutun tutkintaan.

Dokumentissa on myös näyteltyjä osia. Rick Singerin roolissa nähdään Mathew Modine, joka muistetaan esimerkiksi elokuvasta Full Metal Jacket.
Modine tekee ihan hyvää työtä. En vain ole varma, miksi Netflixin tiimi valitsi filmin tyyliksi dokumentin, ja näytellyn elokuvan sekoituksen. Ihan pelkkä dokumenttikin olisi riittänyt.
Ehkä tehdyllä valinalla haluttiin lisätä draamaa, mutta jo itse aihe on tarpeeksi dramaattinen.
Dokumentin lopussa paljastuu, miten vähän asiat ovat skandaalin jälkeen muuttuneet. Osallisten saamat tuomiot ovat lähinnä huvittavia.
Tähdet: ***
Teksti: Juho Kojima