Apple TV+:n sarja The Studio on edennyt kuudenteen jaksoonsa. Tuotoksen meno on parantunut huomattavasti.
Seth Roganin esittämä studiopomo Matt johtaa sekavaa joukkoa, jonka tavoitteena on tuottaa menevää viihdettä. Mattin kaksi työtoveria Sal (Ike Barinholtz) ja Quinn (Chase Sui Wonders) täyttävät pomonsa pöydän ja pään haastavilla pulmilla, jotka pitää ratkoa Heti, tai ainakin nopeasti.
The Studio luo loistavan katsauksen oravanpyörään nimeltä Hollywood. Sarja nostaa jokaisessa jaksossaan esiin yhden elokuva-alan stressitekijän. Matt kollegoineen kohtaa hankalia ohjaajia, kadonneita filmikeloja ja haastavia näyttelijöitä. Siinä samalla Matt yrittää opetella johtajan roolia. Innokkaana miehenä hän työntää nokkansa studion tuotantoihin hieman liian innokkaasti, ja siitä aiheutuu kuumaa kitkaa.
Los Angelesissa kuvatussa sarjassa piipahtelee liuta Hollywoodin tunnettuja kasvoja. Mukana ovat esimerkiksi Anthony Mackie, Zac Efron ja Steve Buscemi.

Tähän asti parhaan cameon tekee kuitenkin ohjaaja Ron Howard, jonka kanssa Matt joutuu koville, kun Continental tuottaa Howardin uuden elokuvan, eikä kaikki suju suunnitellusti, kun Matt joutuu puuttumaan tuotoksen rakenteeseen ja pituuteen. Howardille oli rakennettu loistava rooli, josta hän ottaa kaiken irti.
Seth Roganilla tuntuu olevan todella paljon kavereita Losissa, mutta mielestäni se, että kameroiden eteen juoksutetaan julkkis toisensa jälkeen ei välttämättä ole pelkästään hyvä idea, sillä se sitoo The Studion liikaa oikeaan elämään.
Sarja on parhaimmillaan silloin, kun Seth Rogan unohtaa oman huumorinsa ja keskittyy Mattin hahmoon. Uusimmassa jaksossa herra keskittyy liikaa honkottavaan nauruunsa, joka pilaa monta kohtausta, enkä jaksanut katsoa jaksoa edes loppuun.
The Studion seuraava jakso julkaistaan ensi keskiviikkona.
Teksti: Juho Kojima