Nuorisoporukka etsii kadonnutta kaveriaan. He pysähtyvät ostamaan kahvia pienestä tienvarsimyymälästä. Liikettä pyörittävä oudohko mies paljastaa, että etsitty voisi löytyä läheisestä laaksosta.
Nuoret päätyvät autiolta vaikuttavan talon pihaan. Kaverukset intoutuvat tutkimaan tönöä. Kauhuelokuvien perinteen mukaan tuo oli virhe, jolla oli kaameat seuraukset. Nuoret joutuvat aikaluuppiin, josta ei näytä olevan ulospääsyä.
Yön koettaessa synkkä talo täyttyy pimeistä voimista, jotka ajavat tulokkaita takaa.
Tämä Playstation-peliin perustuva elokuva voi joidenkin katsojien mielestä olla varsin kevyttä kauhua, joka pyörii kehää. Tuo pitääkin osittain paikkaansa, mutta ohjaaja David F. Sandberg onnistui mielestäni luomaan hienon ja painostavan tunnelman, joka puolestaan peitti juonen muita heikkouksia.
Yksi näistä heikkouksista oli se, että elokuva toisti itseään pari kertaa liikaa. Tuota kuitenkin helpotti huomattavasti se, että toistuvat tapahtumat muuttuivat joka toistolla edes hiukan.
Nuoria jahtaavat pimeydestä tulevat voimat olivat omalla tavallaan kiehtovia, mutta ehkä niiden ideointiin olisi kaivannut hieman lisää kekseliäisyyttä. Paras hahmoista oli isoa kirvestä heilutteleva naamioitunut hyypiö.
Clover, joka etsii siskoaan, on tarinan keskushahmo. Häntä näyttelevä Ella Rubin antaa kerronnalle käyttövoiman. Clover ei kuitenkaan ole liian vahvassa asemassa, vaan myös muille jäi tarpeeksi tilaa toimia ja hengittää.
Elokuvassa nähdään myös ihmeellisiin rooleihin erikoistunut ruotsalainen Peter Stormare. Tämä vekkuli kaveri tekee oikeastaan kaksoisrooliin. En kuitenkaan halua paljastaa yhtään enempää, sillä se avaisi koko kuvion. Sanon vain, että Stormare on kaveri, jonka ei tarvitse yrittää paljon ollakseen outo.
Until Dawn on elokuva, joka toimisi hyvin ilman taustalla olevaa peliäkin.
Tähdet: ***
Ikäraja: 16
Pituus: 103 min.
Ohjaus: David F. Sandberg
Käsikirjoitus: Blair Butler, Gary Dauberman
Teksti: Juho Kojima