John Rambo (Sylvester Stallone) palaa Vietnamin viidakoihin. Hänet lähetetään selvittämään, onko maassa edelleen amerikkalaisia sotavankeja. Rambo First Blood II on genrensä ehdottomia klassikoita.
George P. Cosmatosin ohjaama elokuva on yksinäisen toimintasankarin juhlaa. Stallone pääsee pullistelemaan muskeleitaan, ja hänen konepistoolinsa tekee selvää jälkeä Neuvostoliiton sotilaista, joita johtaa sadistisen julma Podovsky (Steven Berkoff). Podovskyn rooliin valittiin juuri oikea näyttelijä, sillä jo pelkästään hänen olemuksensa suorastaan uhkuu kylmää julmuutta.
Olen aina ihmetellyt, miksi Julia Nickson, joka nähtiin Con roolissa jätettiin niin pieneen osaan. Ihmetykseni johtuu siitä, että hänen ja Stallonen välillä oli todellista kemiaa.
Elokuvan käsikirjoitti Aliens ja Terminator leffoistaan tunnettu James Cameron. En rehellisesti sanottuna tiedä kuinka paljon Cameronin kädenjälki näkyy lopputuloksessa, koska First Blood II nojaa niin vahvasti toimintaan, mutta ainakin kyseessä on ihan mukava lisä Cameronin ansioluetteloon.
Elokuvan tunnelmaan oman mausteensa tuo Jerry Goldsmithin säveltämä musiikki, joka täydentää tunnelmaa mainiolla tavalla.
Rambo First Blood II alkaa kello 21.00.
Teksti: Juho Kojima
Yksi vastaus aiheeseen “Rambo First Blood II tänään Mtv Subilla”
[…] arvostellut elokuvan Rambo – taistelija 2 jo aiemmin. Pääset lukemaan kyseisen artikkelin tästä. Rambon seuraan pääset siis Subilla kello […]