Kategoriat
Netflix Suoratoistopalvelut

Poliisin poikaa näyttelevä Amari Bacchus nousi Adolescencen toisen jakson tähdeksi

Adolescencen toisessa jaksossa poliisit Bascombe ja Frank saapuvat Jamien koululle, jossa he aikovat selvittää, mitä oppilaat tietävät esimerkiksi Jamien ja uhrin suhteesta, mutta kaksikko törmää yllättävään ongelmaan. He eivät ymmärrä nykynuorten välistä keskustelukulttuuria.

Apua poliisit saavat hieman yllättävältä taholta, kun Bascomben poika Adam avaa isälleen nykyviestinnän saloja.

Vaikka tällä jaksolla oli tietenkin juonellinen funktiokin, niin omasta mielestäni kyseessä oli jyrkkä ja julkinen kannanotto brittiläisen koulujärjestelmän tilasta, eikä se ollut kaunista katsottavaa.

Sarjassa nähty koulu muistutti enemmän pidätyskeskusta kuin oppilaitosta. Homma ei tuntunut olevan opettajien hallussa, vaan luokat ja käytävät muistuttivat taistelutannerta, jossa tunnelma oli jatkuvasti virittynyt ja varautunut, eikä koulu tuntunut maistuvan kenellekään.

Tämän jakson suurin tähti oli Adamin roolissa nähtävä Amari Bacchus, joka osaa olla samaan aikaan vaivaantunut ja vakuuttavan rauhallinen. Uskaltaudun väittämään, että Adamin ja tämän isän Luken välinen dialogin täyteinen kohtaus, on yksi minisarjan parhaita. Luken roolin tekevä Ashley Walters antaa hienosti tukea nuorelle vastanäyttelijälleen.

Eikä sovi unohtaa Bascomben työparia Frankia näyttelevää Faye Marsayta. Vaikka tietyllä tavalla Frank jääkin melkoisen sivuun, niin siitäkin huolimatta Marsay hoitaa hommansa hienosti.

Tavallaan tämä minisarjan toinen jakso ei yltänyt edellisen osan tasolle, mutta sillä olikin mielestäni jopa tärkeämpi tehtävä, koska se tuntui hätähuudolta koulun ja nuorten puolesta.

Tähdet: ****

Teksti: Juho Kojima