Charlie Heller (Malek) on nerokas mutta äärimmäisen introvertti CIA:n kryptoanalyytikko, joka työskentelee Langleyssa CIA:n päämajan kellarissa sijaitsevassa työhuoneessa. Hänen elämänsä järkkyy, kun hänen vaimonsa menehtyy Lontoossa tapahtuvassa terroristi-iskussa.
Kun hänen esimiehensä kieltäytyvät ryhtymästä toimiin, hän ottaa asiat omiin käsiinsä ja suuntaa uhkarohkealle matkalle ympäri maapalloa jäljittääkseen iskusta vastuussa olevat tekijät. Aseenaan ylivertainen älykkyytensä hänen onnistuu paeta takaa-ajajiaan pannakseen kostonsa täytäntöön.
Vaikka Rami Malek onkin nähty jo aiemmin James Bondin pahiksena elokuvassa No Time to Die, ei hänestä sellaiseksi ole, eikä hänestä ole myöskään John Wickin kaltaiseksi tappajaksi.
Tietenkin jokaisella näyttelijällä on oikeus kokeilla siipiään eri genrejen parissa, mutta Malekin olisi korkea aika myöntää itselleen, että hänelle sopivat kevyemmät roolit. Niissä voi olla draamaa, mutta ei mielellään toimintaa.
Muiden näyttelijöiden osalta The Amateur jäi todella kuivaksi. Ainoan iloisen poikkeuksen tuosta harmaasta massasta tekee Matrix-elokuvista tuttu Laurence Fishburne, jonka näyttelemä Henderson yrittää koulia taitavasta nörtistä kovaa tappajaa, mutta Fishburne ei pysty yksin pelastamaan tätä surkeaa elokuvaa.
Olen todella väsynyt näihin elokuviin, joita tuotetaan ja markkinoidaan isolla rahalla, mutta lopputulokset jäävät laihoiksi. Tästä elokuvavasta puuttui kiinnostava juoni ja hyvä näyttelijöiden työ.
Ohjaaja James Hawesin suurin vastuu ja tehtävä tällaisessa projektissa on varmistaa, että elokuvan tempo vastaa tarinan asettamia vaatimuksia. Tällä kertaa Hawes epäonnistui tuossa hommassa.
CIA on kiehtova tausta tällaiselle elokuvalle, mutta tuskin sielläkään jatkuvasti suunnitellaan omien agenttien eliminointia.
The Amateur on elokuva, jota en suosittele kenellekään.
Tähdet: *
Ensi-ilta: 11.04.2025
Ikäraja: 12
Pituus: 123 min.
Ohjaus: James Hawes
Käsikirjoitus: Ken Nolan ja Gary Spinelli (perustuu Robert Littellin romaaniin)
Teksti: Juho Kojima