Suomen Kolilla kuvattu Sydäntalvi on draamatrilleri, jonka pääosissa nähdään kaksinkertainen Oscar-voittaja Emma Thompson. Hän esittää leskeksi jäänyttä kalastajaa, joka löytää syrjäiseltä metsämökiltä kidnapatun teinitytön. Lähimpään kaupunkiin on tuntien matka ja puhelinyhteys on poikki – hän ymmärtää olevansa tytön ainoa toivo. Mutta kun lumimyrsky yltyy ja vaarallinen pariskunta lähestyy, alkaa armoton taistelu selviytymisestä.
Trillerin on ohjannut Brian Kirk, joka tunnetaan muun muassa Game of Thrones -sarjan jaksoista sekä elokuvasta 21 Bridges. Muissa rooleissa Marc Menchaca, Judy Greer ja Gaia Wise, joka tunnetaan myös Emma Thompsonin tyttärenä.
Noin elokuvan esittelee sen suomalainen levittäjä Cinemanse.
Emma Thompson tekee hienon roolin tässä piskuisen tympeässä ja tylsässä thrillerissä. Tällaisia kidnappausdraamoja maailma on pullollaan. Jotta innostuiisin tästä, niin kokonaisuudessa olisi pitänyt olla edes joku hieman erilainen yksityiskohta.
Sellaiseksi ei ikävä kyllä riitä Minnesotaksi muutetun Kolin metsissä ja järvien jäällä rämpiminen. Elokuvan hyvä puoli on siinä, että Kirk pitää tarinan pienenä ja kokonaisuus pysyy teknisesti hyvin kasassa, mutta leffasta puuttuu kuitenkin se viimeinen kipinä.
Toimintakohtaukset ovat nopeita ja yllättävänkin hurjia. Luulen, että tuo oli ohjaajan kehittelemä tehokeino, jolla oli tarkoitus herätellä syvään ja viileään talviuneen vaipuneita katsojia.
Emma Thompsonin suoritus yksinäisenä erämaiden tarpojana nostaa elokuvan viihdearvoa edes hieman. Barb vaikuttaa tarinan alussa hauraalta vanhalta naiselta, joka on vajoamassa kaipauksen mustaan kuiluun, kun elokuvassa alkaa vihdoin tapahtua, niin hänestä kuoriutuukin esille kekseliäs ja sitkeä akka, joka on valmis taistelemaan viimeiseen henkäykseen asti.
Emma Thompson todistaa, että ikääntyvissä näyttelijöissä piilee voimavara, jota Hollywoodin kannattaisi hyödyntää nykyistä enemmän.
Cinemanse teki elokuvalle todella hyvin toimineen markkinoinnin, jossa korostettiin tehokkaasti, että leffa on kuvattu juuri SUOMEN KOLILLA!!! Saiko katsoja tuosta yhtään lisäarvoa katselukokemuksensa kylkeen? Ei sitten hippuakaan, koska elokuva sijoittui kylmään Minnesotaan, mutta lipputuloja saattoi kilahtaa kassaan muutama ylimääräinen tonni.
Tähdet: **
Ensi-ilta: 12.12.2025
Ikäraja: 16
Pituus: 98 min.
Ohjaus: Brian Kirk
Käsikirjoitus: Nicholas Jacobson-Larson, Dalton Leeb
Teksti: Juho Kojima
