Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Nyt teattereissa: Book Club – Uusi luku

Mitä saadaan, kun elokuvan raaka-aineina ovat neljä ystävätärtä, pitkään jatkunut pandemia, ihastus kirjoihin, uusi rakkaus ja halu matkustaa Italiaan. Tietenkin Book Club – Uusi luku.

Tarinan neljänä ystävättärenä nähdään Diane Keaton, Jane Fonda, Candice Bergen ja Mary Steenburgen. Nämä menneiden vuosien tähdet yrittävät viihdyttää ainakin toisiaan tässä surkeassa komediassa, joka on yhdistelmä matkailumainosta ja kadotetun nuoruuden kaipuuta.

Yksikään elokuvan hahmoista ei ole kiinnostava. Kaikki neljä naista ovat lähinnä rasittavia. Koko nelikko saattaa olla oikeassa elämässä hyviäkin kavereita, mutta elokuvaan tuo ei heijastu. Heidän ystävyytensä on niin ylinäyteltyä, että pahaa tekee.

Käsikirjoituksesta vastaavat Bill Holderman ja Erin Simms. Holderman hoitaa myös ohjauksen. Haluaisin tietää, miten tuo kaksikko on onnistunut saamaan tarinasta näin ohuen ja vaivaannuttavan. Odotin koko ajan, milloin seuraava myötähäpeän aalto iskee.

Elokuvan huumori oli ajoittain todella sokerista, välillä jopa ärsyttävää. Pahin ongelma oli kuitenkin se, että melkein kaikki tarinan kohtaukset tuntuivat todella teennäisiltä. Kyllähän muutamasta sellaisesta selviää, mutta kun ne seuraavat toinen toistaan, se on liikaa!!

Book Club – Uusi luku on moniin vuosiin paras esimerkki elokuvasta, jota ei olisi pitänyt koskaan tehdä, Jos se tehtiin, jotta neljän päätähden urat lähtisivät uuteen nousukiitoon, niin ennuste on todella huono. Tallaisella elokuvalla pitäisi olla suuri sydän, jotta se toimisi. Nyt suuren sydämen tilalla olivat tylsyys ja valtava onttous. Elokuva ansaitsee tasan nolla tähteä. Se pyörii tällä hetkellä teattereissa.

Teksti: Juho Kojima