Sarja perustuu Robert Jordanin kirjoittamaan fantasiakirjasarjaan. Itse en ole kirjoja lukenut, joten arvioni pohjautuu pelkästään Amazonin tuotokseen.
The Wheel of Time sijoittuu maailmaan, jota hallitsevat taikavoimat. Noihin voimiin pääsevät käsiksi pelkästään naiset, jotka muodostavat ryhmittymän nimeltä Aes Seda. Tarinamme alkaa, kun pimeys ja pahuus alkavat vallata tilaa. Rosamund Piken esittämä Moiraine lähtee etsimään tarunhohtoista ”lohikäärmettä”, joka perimätiedon mukaan tuhoaa tai pelastaa maailman.
Hän saapuu Two Rivers nimiseen kylään, josta hän löytää joukon nuoria, joista yksi saattaa olla tuo edellä mainittu lohikäärme. Pahuuden voimat hyökkäävät kylään ja Moirainen johtama joukko joutuu pakenemaan.

The Wheel of Time tuntuu olevan Amazonin yritys löytää samanlainen menestystarina kuin HBO:n kuuluisa Game of Thrones. Yritys jää kuitenkin hieman torsoksi, sillä Amazonin viritelmästä puuttuu vetovoima, vaikka kyseessä onkin maagisia voimia käsittelevä sarja.
Amazon kuitenkin yrittää kiitettävällä tarmolla. Jotenkin sarjan kahdessa ensimmäisessä jaksossa esitelty maailma tuntuu Game of Thronesin ja Taru sormusten herrasta saagojen todella halvalta yhdistelmältä
Sarjan pahin ongelma piilee siinä, että se ei kykene vangitsemaan katsojan täydellistä huomiota heti alusta saakka. Wheel of Time on kyllä ihan mielenkiintoinen tuttavuus, mutta se viimeinen kipinä siitä kuitenkin puuttuu varsinkin, kun en ole lukenut kirjoja.

Sarja elää ja kuolee Rosamund Piken suorituksen mukana. Tähän mennessä näkemäni perusteella hän selviää roolistaan oikein mainiosti, mutta ongelmaksi nouseekin se, että muihin rooleihin valitut näyttelijät kuten Zoë Robins, joka nähdään Nynaeve al’Mearan roolissa tai Rand al’Thoria esittävä Josha Stradowski eivät oikein meinaa pysyä tahdissa mukana.
Sarjan suurin ongelma ainakin näin Suomen markkinoilla taitaa kuitenkin olla se, että Amazon Prime on jäänyt pahasti muiden suoratoistopalveluiden jalkoihin. Kysymys kuuluukin, kuinka moni löytää tämän tuotoksen kaiken muun tarjonnan joukosta.
Teksti: Juho Kojima