Kaksi CIA:n agenttia istahtaa hyvätasoisen ravintolan pöytään. Kaksikon toinen osapuoli on jättänyt ”firman” tomut taakseen, mutta toinen on edelleen aktiivipalveluksessa. Chris Pinen esittämä Henry Pellham yrittää selvittää, onko hänen entinen kollegansa ja rakastajansa Celia Harrison (Thandiwe Newton) tehnyt vakoojan pahimman rikoksen, eli pettänyt maansa. Näin saa alkunsa Janus Metzin ohjaama vanhaa ruisleipääkin kuivempi jännäri.
Metz selvästikin yritti luoda James Bondin kaltaisen vakoojakertomuksen, mutta tästä elokuvasta puuttuivat jännitys ja järki. Juoneen oli sotkettu mukaan lentokonekaappaus ja islamilaiset terroristit, kuinkas muutenkaan.
Kaappareista huolimatta toimintaa ei ollut juuri nimeksikään. Tällainen elokuva vaatisi toimiakseen todella vahvan käsikirjoituksen, mutta tällä kertaa käsikirjoittaja Olen Steinhauerin kynä oli jäänyt teroittamatta. Tuo on yllättävää, sillä kyseessä on sama kaveri, joka kehitti erittäin hyvin toimivan sarjan Berlin Station.
Elokuvan heikkoutta ei voi selittää edes näyttelijöillä, sillä sivuosistakin löytyy sellaisia nimiä kuin Jonathan Pryce (Huominen ei koskaan kuole) ja Laurence Fishburne (The Matrix), joten taitoa olisi pitänyt ainakin löytyä, mutta nämäkin herrasmiehet eivät saa itsestään oikein mitään irti.
Koko elokuvan onnistuminen riippui Pinen ja Newtonin yhteispelistä, mutta kun sitä ei oikein löytynyt. Koko työryhmä taisi yrittää rakentaa kaksikolle jonkinlaista yhteyttä, mutta huonolla menestyksellä.
Olenkin ihmetellyt, mihin tämä kaksikko on oikein kadonnut. Pinella näyttää olevan tulilla monta projektia, joista ainakin yksi liittyy Star Trekiin, joten luvassa taitaa olla kapteeni Kirkin uusi seikkailu. Toivottavasti Pinen tulevaisuus on hieman parempi kuin pari viimeistä vuotta.
Newton on kadonnut Hollywoodin massaan. Toivottavasti hän saa edes pientä nostetta tulevasta Disneyn elokuvasta Mufasa, jossa hän tekee Eshen roolin.
Tähdet: **
Teksti: Juho Kojima