Florence Pugh ja Andrew Garfield tähdittävät elokuvaa, joka kertoo erään pariskunnan elämästä ja taistelusta syövän kanssa. Pughin esittämä Almut on menestynyt kokki, joka pyrkii määrätietoisesti täyttämään omat unelmansa, Garfieldin esittämä Tobias on erään elintarvikejätin palveluksessa. Hänen suurin toiveensa on tulla isäksi.
Kun nämä kaksi ihmistä ja maailmaa kohtaavat, syntyy jotain todella kaunista, nimittäin elämänmakuinen kertomus rakkaudesta ja välittämisestä. Kokemusta vahvistaa entisestään tunne siitä, että Pugh ja Garfield viihtyivät todella hyvin toistensa seurassa. Joskus nämä elokuvat epäonnistuvat, kun näyttelijät eivät sovi samalle valkokankaalle.
Kaksikko todellakin eläytyy rooleihinsa. Tuo tulee parhaiten esiin jaksoissa, jotka keskittyvät syöpään ja sen hoitoon. Garfield saa vedettyä katsojan mukaan Tobiaksen tunnemyrskyihin. Pugh puolestaan näyttää Almutin päättäväisyyden, mutta myös haurauden, kun henkisesti vahva ja määrätietoinen nainen lähtee taisteluun sairautta vastaan.

Pariskunnan rakkautta ja taistelua oli tavallaan vaikeaa seurata, mutta samalla ainakin itse herkistyin monta kertaa, koska näyttelijöiden suoritukset olivat niin hienoja.
Elokuvassa oli kuitenkin yksi räikeä ongelma, joka laimensi kokemusta. Ohjaaja John Crowley ja käsikirjoittaja Nick Payne päättivät jostain kumman syystä hajottaa kerronnan eri aikajanoille, joiden välillä hypittiin vähän, miten sattuu. Vaihdokset janojen välillä tehtiin aivan yllättäen. Ensin käytiin läpi syövän aiheuttamaa draamaa. Siitä siirryttiinkin nopealla ja suorastaan tökeröllä editoinnilla Tobiaksen edellisen suhteen eroprosessiin, ja sitten taas aivan muualle. Tuo rikkoi elokuvan rytmiä pahasti.
Elokuvassa on upean yksinkertainen musiikki, jonka on säveltänyt Bryce Dressner. Musiikki toimii tarinan turvasatamana. Kerronnan aiheet ovat isoja ja vakaviakin, mutta Dressner antaa kokonaisuudelle rauhallisuutta aalloilla kepeästi keinuvilla sävelillään.
Viimeistään tämän elokuvan jälkeen olen Florence Pughin suuri fani!
Tähdet: ****
Ensi-ilta: 25.10.2024
Ikäraja: 12
Pituus: 107 min.
Ohjaus: John Crowley
Käsikirjoitus: Nick Payne
Teksti: Juho Kojima