Kävin katsomassa Disneyn Pienen merenneidon, ja kehuin elokuvaa äidilleni. Hän innostui, että sehän pitää nähdä. Rupesin etsimään lippuja tulevien päivien näytöksiin, ja koin melkoisen järkytyksen.
Elokuvaa näytettiin Tennispalatsin uusissa Luxe-saleissa. Ei siinä mitään, nehän ovat hyviä saleja, joissa on painotettu erityisesti katsojan viihtyvyyttä. Sitten näin lippujen hinnat, ja melkein pyörryin. Peruslippujen hinnat olivat yli 20 euroa. Itse käytän pyörätuolia, joten tarkistan aina myös pyörätuolipaikkojen hinnat, sekin oli noin 14 euroa, huh huh.
Nyt on pakko kysyä, että onko Finnkinon johdolta lähtenyt järki. Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, mutta ihan oikeasti haloo!
Näin kriitikkona tulee välillä kyseltyä Finnkinon ja Bio Rexin työntekijöiltä, että onkos väkeä riittänyt. Vastaukset ovat yleensä ilahtuneita, että juu porukkaa riittää, mutta Joskus joukkoon kuitenkin mahtuu muutama rohkea, jotka myöntävät, että hiljaista on.
Kun mietitään nykyistä leffateatterikulttuuria, johon kuuluvat kiinteästi karkit ja muut herkut, niin elokuvissa käyminen alkaa olla todellakin liian kallista. Ei siis ihme, että katsojamäärät ovat laskussa.
Nyt voi kysyä Finnkinolta, että olikohan nyt ihan se oikea hetki näin koville hinnoille. Ilman kriitikon hommien tuomia etuja, miettisin todella tarkka, voisinko enää käydä leffassa. Luulen, että vastaus olisi ehdoton ei.
Finnkinon, Bio Rexin ja muiden leffateattereiden tulisi miettiä pyytämiään hintoja todella tarkkaan. Itse olen ollut monta kertaa tilanteissa, joissa olen kehunut tiettyjä elokuvia sanomalla, että tämä tai tuo leffa kannattaa katsoa teatterissa, niin ihmiset kyselevät, että tuleekos se elokuva suoratoistoon. Suurin osahan tietenkin tulee, joten tuttuni toteavat, että katson sen sitten kotona.
Jo pelkästään tuosta syystä olisi tärkeää, että elokuvateattereita pyörittävät yritykset eivät hinnoittelisi itseään ulos kilpailusta. Jo nyt ollaan lähellä kipurajaa.
Teksti: Juho Kojima