Kategoriat
Hollywood Uutiset

IndieWire: Uusi Alien-sarja tekeillä

IndieWire kertoo, että yhdysvaltalainen FX-kanava kehittelee Alien-elokuviin pohjautuvaa sarjaa.

Uuden sarjan tapahtumat tulevat sijoittumaan maahan. Kyseessä onkin ensimmäinen kerta, kun Alienit saapuvat maapallolle. FX:n hallituksen puheenjohtaja John Landgraf avasi tulevan sarjan taustoja Television Critics Associationin tapahtumassa aiemmin tällä viikolla.

Uusi sarja tulee sijoittumaan aikaan ennen alkuperäisen elokuvan tapahtumia. Landgraf kertoi, että sarja tuleekin yllättävän lähelle omaa aikaamme, sillä tapahtumat sijoittuvat 70-vuoden päähän.

FX lupailee, että nimeä Alien kantava sarja saisi ensi-iltansa vuonna 2023. Vielä ei ole tietoa siitä, tullaanko uutta sarjaa näkemään Suomessa.

Teksti: Juho Kojima

Lähde: IndieWire