HBO Maxilta löytyi aivan sattumalta todellinen helmi.
Dokumentti Saving the King. kertoo Espanjan edellisen kuninkaan Juan Carlosin todella värikkäästä ja vauhdikkaasta valtakaudesta. Diktaattori Francon kuoleman jälkeen valtaan noussut kuningas järjesteli erilaisia liiketoimia tavalla, joka ei kestänyt päivänvaloa. Kun kuvioon lisätään vielä Juan Carlosin erinäiset naisseikkailut, niin katsojan edessä kiehuu keitos, joka johti lopulta kuninkaan maanpakoon.
Kuninkaan mainetta suojeli kokonainen koneisto, johon kuuluivat Espanjan hallitukset, maan salainen palvelu ja media. Hallitsijan ympärille rakennettiin muuri, jota oli lähes mahdoton murtaa.
Dokumentti käy läpi vuosikymmenten tapahtumia haastatteluiden, äänitteiden ja uutispätkien kautta. Kertomuksen aihe voi kuulostaa todella tylsältä, mutta kerronta imaisee katsojan täysin mukaansa. Juuri tällaista sisältöä toivoisin näkeväni enemmän.
Teksti: Juho Kojima