Kate ja Clint joutuvat Tracksuit Mafian kynsiin ja kohtaavat jengin johtajan Mayan, joka osoittautuu taitavaksi vastustajaksi. Sarjan kolmas jakso kuljetti juonta pikkuisen eteenpäin, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Hawkeye on vaarassa luisua huonoimmaksi Marvelin tuottamaksi sarjaksi, siis omasta mielestäni. Koko sarjan olemassaolon syy on vielä hieman epäselvä.
Tällä kertaa jakson parasta antia oli se, että Clintillä (Renner) oli edes jotain tekemistä/merkitystä tapahtumien kannalta, vaikka edelleenkin Hawkeye toimii toisen päähenkilön Kate Bishopin (Steinfield) apupoikana. On jokseenkin outoa, että sarjan nimikkohahmo on ajettu käytännössä sivurooliin.
Jakson keskiössä on takaa-ajo, jossa Tracksuit Mafia haastaa sankarimme ja vihdoin Clint pääsee käyttämään jousipyssyään. Tuohon kohtaukseen tiivistyy myös koko sarjan pahin ongelma, nimittäin ajanpuute.
Takaa-ajoon käytettiin aivan liikaa aikaa, joka puolestaan aiheutti sen, että muut tapahtumat käytiin läpi suunnilleen pikakelauksella. Kaiken lisäksi koko jakso loppui kuin seinään ja aivan yllättäen.
Jakson alussa Mayalle yritettiin luoda oikeasti melko kiinnostavan tuntuista taustatarinaa, mutta sitäkin leimasi kiire. Mielestäni sen kertomiseen olisi kannattanut uhrata kokonainen jakso.
Nyt, kun Hawkeye on edennyt jo kolmanteen jaksoon, niin itselleni suurin kysymys on edelleen tämä, miksi Clint edes auttaa tätä nuorta Katea. En ole vielä löytänyt avainta, joka avaisi tuon vastauksen.
Jeremy Renner on roolissaan todella hyvä, mutta kohta ollaan tilanteessa, jossa sekään ei riitä. Ehkä hieman yllättäen Clintin hahmossa on ollut se, että Marvel uskaltaa näyttää tämän Avengers veteraanin arvet ja haavoittuvuuden. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että tässä sarjassa on yhteensä vain kuusi osaa, joten olemme jo puolivälissä, mikä tarkoittaa juonen ja koko tarinan kannalta, että kiire alkaa painamaan päälle
Hawkeyen kolmas jakso löytyy Disney+ -palvelusta.