Kategoriat
4K UHD Blu-Ray Fyysinen media

Fyysinen media: Arvostelussa Alien 1979 4K+Blu-Ray

Tämän kuun alussa tuli tehtyä taas ostoksia. Yksi hankinnoista oli Ridley Scottin vuonna 1979 ilmestyneen Alien-elokuvan 4K-paketti, joka sisältää myös normaalin Blu-Rayn.

Tuossa aiemmin kesällä hankin myös James Cameronin ohjaaman Aliens-elokuvan vastaavan paketin, joka olikin täyttä kultaa. Ihan samaa ei ikävä kyllä voi sanoa tästä Ridley Scottin elokuvan 4K:sta.

Alien on 4K:na ihan kaunista katsottavaa, mutta kylmä fakta on, että 4K ja normaali Blu-Ray eivät toisistaan paljon eroa. Kuva on molemmissa versioissa riittävän hyvä, ehkä normaalissa Blu-Rayssa on hieman enemmän digitaalista kohinaa, mutta se ei todellakaan haitannut katselua.

Kuvasuhteet toimivat molemmissa versioissa mainiosti.

Tässä paketissa on kaksi osa-aluetta, jotka ainakin itse koin huonoiksi. Toinen niistä koskee elokuvan äänimaailmaa, ja toinen lisämateriaaleja-

Otetaan ensiksi tuo äänimaailma.

4K käyttää English: DTS-HD Master Audio 5.1 (48kHz, 24-bit) formaattia. Ongelmaksi muodostui äänitehosteiden ja puheen todella huono miksaus. Itselläni on Panasonicin todella hyvä televisio, ja Reavonin huippuluokan 4K UHD-soitin, joten laadusta ei ainakaan pitäisi riippua.

Varsinkin äänitehosteet kuuluivat todella hiljaa, jos halusin kuulla ne kunnolla, niin telkkua piti melkein huudattaa. Pulma oli melkein yhtä paha puheäänten kohdalla. Kerrostalossa, kun asustelee, niin naapureita ei viitsi kiusata.

Paketin toinen hiukan ällistyttävä ongelma on lisämateriaalien vähyys. Molemmilta levyiltä löytyvät alla olevat ekstrat, paitsi teatteriversion eristetty musiikkiraita, joka löytyy vain tuon version yhteydestä. Sama koskee myös teatteriversion kommenttiraitaaa.

  • 2003 Audio Commentary by Ridley Scott and the Cast and Crew
  • 1999 Audio Commentary by Ridley Scott (Theatrical Version only)
  • Final Theatrical Isolated Score is presented in Dolby Digital 5.1 and available on the Theatrical Version only.
  • Composer’s Original Isolated Score is presented in Dolby Digital 5.1 and is available on the Theatrical Version only. This attempts to ”reconstruct” Jerry Goldsmith’s original intentions, which were radically edited and reworked for the final film.
  • Deleted Scenes Index (HD; 6:39)

Ihan oikeasti, eikö 20th Century Fox pystynyt yhtään parempaan. Digitaalisessa levityksessä oleva versio, joka löytyy esimerkiksi iTunesin kautta, on varsinainen Alien-fanin aarreaitta, josta löytyy esimerkiksi todella hienoja dokumentteja.

Tuntuu uskomattomalta sanoa, mutta digitaalinen versio vie selvän voiton.

Paketin tekniset tiedot:

Video
Codec: HEVC / H.265 (49.32 Mbps)
Resolution: Native 4K (2160p)
HDR: HDR10+
Aspect ratio: 2.35:1
Original aspect ratio: 2.39:1

Audio
English: DTS-HD Master Audio 5.1 (48kHz, 24-bit)
English: DTS-HD Master Audio 4.1
English: DTS-HD Master Audio 2.0 (48kHz, 24-bit)
Spanish: Dolby Digital 5.1 (448 kbps)
French: DTS 5.1 (48kHz, 24-bit)
Spanish: DTS 5.1 (48kHz, 24-bit)
German: DTS 5.1
Italian: DTS 5.1
Czech: Dolby Digital 5.1
Thai: Dolby Digital 5.1
Japanese: Dolby Digital Mono
Japanese: DTS 5.1

Paketin molemmat levyt ovat aluekoodivapaita.

Arvostelussa käytetyt laitteet:

TV: Panasonic TX-LZ1000 55 (kalibroitu)

4K-soitin: Reavon UBR-X100 4K Ultra HD universaalisoitin

Tähdet:

4K: **

Blu-Ray (1080p): **

Lisämateriaalit: *

Ostopaikka: filmihullu Leffakauppa

Hinta: tarjouksessa 17 €. Normaalihinta 30 €.

Teksti: Juho Kojima