Israel lokakuun 7. päivän jälkeen. Epävarma jazzmuusikko Y ja hänen tanssijavaimonsa Jasmine antavat taiteensa, sielunsa ja ruumiinsa niille, jotka maksavat eniten, tuoden iloa ja lohtua veriselle maalleen. He päättävät sanoa ”YES” kaikelle – alistua täydellisesti. Y:ltä tilataan uusi hurmahenkinen Israelin kansallislaulu, joka juhlistaa ”voittoa” sodan keskellä.
Tuota tuota. Tässä meillä on taasen elokuva, joka pistää minut uimaan vastavirtaan. Tällä kertaa kerronnan taiteellisuus oli minulle liikaa.
Ohjaaja Nadav Lapid heittää katsojan ensitöikseen syvään päähän, kun elokuva alkaa päättömällä biletyksellä, joka kävi oman sietokykyni rajoilla. Rehellisesti sanottuna tuollaisen aloituksen jälkeen olin jo heittänyt pyyhkeen kehään.
On hyvä, että satiiria uskalletaan tehdä, mutta tällä kertaa en päässyt lähellekään samaa aaltopituutta ohjaajan kanssa.
Ohjaaja käytti aivan liian taiteellista ilmaisua, jotta mielenkiintoni olisi pysynyt yllä. Ymmärrän, miksi elokuva on saanut hyviä arvosteluja. Lapid osasi vetää lajityypin kannalta juuri oikeista naruista. Elokuvalehti Cahiers du cinéma on esimerkiksi valinnut elokuvan yhdeksi viime vuoden parhaista, mutta minulle ei vain kolahtanut.
Tähdet: *
Ensi-ilta: 15.5.2026
Ikäraja: 16
Pituus: 152-minuuttia
Alkuperäinen nimi: Ken
Levittäjä: Elävän kuvan keskus ELKE ry’
Ohjaus ja käsikirjoitus: Nadav Lapid
Teksti: Juho Kojima