Tämä dokumentti on melkoinen kunnianosoitus japanilaiselle peruskoululle. Elokuvan pressisivuilla kehaistaan, että Suomen koulujärjestelmä voisi ottaa mallia juuri Japanista. Olen tuosta väittämästä täysin eri mieltä.
On selvää, että Japanissa esimerkiksi opettajaa kunnioitetaan todella paljon ja sehän on pelkästään hyvä asia. Koulun kuri on todella tiukka, ja uskallan väittää, että kuria valvotaan ja ylläpidetään todella rautaisella otteella.
Koulun lapset pistetään ”töihin”. Oppilaat esimerkiksi siivoavat ja hoitavat ruokailun järjestelyt, sinänsä hyvä ajatus, mutta…
Maan tiukka järjestelmä on sotien perintöä, koska yhteiskunta koulutettiin puolustamaan keisaria ja tämän kunniaa.
Nykyisessä maan koulukultturissa eletään vieläkin samojen perinteiden mukaan.
Dokumentista mieleeni jäi eräs tyttö, joka opetteli tiettyä musiikkikappaletta hampaat irvessä, ja kyynelet silmissä. Kaikki tuo vain kunnian takia, koska epäonnistumisen karmea hinta on häpeä, ja julkiset haukut opettajalta, kenen olisi kannattanut opetella, miten lapsia tulisi kohdella, mutta tuo oppiaine taitaa puuttua japanilaisen opettajan koulutuksesta. Tuostako meidän pitäisi ottaa Suomessa mallia, ei kiitos!
Dokumentti ei aseta mitään kyseenalaiseksi, vaan näyttää tietyllä tavalla pelkkää raakaa dataa, mutta samalla elokuvan pressisivut piikittelevät suomalaisten tyyliä, hyvät dokumentin tekijät, ei näin.
Kyllä teidänkin oma elokuvanne jo osoittaa, että Japaninkin suuntaan voisi heittää terävääkin kritiikkiä, miksi ette sitä esittäneet, vai uskotteko todella, että kaikki oli niin mahtavaa, ettei kritisoitavaa ole. Kaikki tiedämme, että tuo väite on täyttä potaskaa.
Suomen järjestelmää saa ja pitääkin arvostella, mutta jos esimerkkinä käytetään maata, jonka järjestelmää ei uskalleta tai viitsitä arvostella, niin pressisivujenne argumentointi on yhtä haurasta kuin kevätjää.
Tähdet: **
Ensi-ilta: 05.04.2024
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 80 min. Ohjaus ja käsikirjoitus: Ema Ryan Yamazaki
Teksti: Juho Kojima