Upouusi toimintaseikkailu Ihmeellinen maailma vie katsojat syvälle tuntemattoman ja vaarallisen maailman syövereihin, missä mielikuvitukselliset olennot odottavat Claden legendaarista seikkailijaperhettä, jonka sisäiset erimielisyydet uhkaavat tehdä tyhjäksi heidän viimeisimmän—ja ylivoimaisesti tärkeimmän—tutkimusmatkansa. Elokuvan Ihmeellinen maailma ovat ohjanneet Don Hall (Oscar®-palkittu Big Hero 6, Raya ja viimeinen lohikäärme) sekä apulaisohjaaja ja käsikirjoittaja Qui Nguyen (elokuvan Raya ja viimeinen lohikäärme toinen käsikirjoittaja) ja tuottanut Roy Conli (Oscar®-palkittu Big Hero 6, Kaksin karkuteillä).
Tämä uusi Disneyn leffa oli ihan ok tapaus, mutta samalla on kuitenkin myönnettävä, että Ihmeellinen maailma on osoitus siitä, miten tämä rakastettu studio on jäänyt junnaamaan paikoilleen, sillä tämä elokuva tarjosi jännitystä ja seikkailua liiankin tutulla reseptillä.
Ihmiset asuvat maagisessa maailmassa, jonka käyttämä energia tuotetaan ihmeellisen kasvin avulla. Yhtenä päivänä nuo kasvit alkavat voida todella huonosti. ja energiantuotanto on uhattuna. Niinpä paikallisen legendaarisen, mutta kadonneen tutkimusmatkailijan aikuistunut poika saa tehtäväkseen selvittää, mistä on kysymys.
Lisätään soppaan vielä vaikeat perhesuhteet ja rakkaushuolet. niin lopputulokseksi saadaan harmittavan tavallinen ja tasapaksu kokonaisuus, joka etenee kohti helposti arvattavaa loppua.
Disneyn animaatiot ovat aina teknisesti todella upeita, niin tälläkin kertaa. Jokainen otus, kasvi ja yksityiskohta näyttivät todella upeilta. Kyseessä oli kuitenkin legendaarisen Disneyn tuotanto, niin näin katsojana ja kriitikkona sitä aina odottaa wau-elämystä. Ihmeellinen maailma ei kuitenkaan sitä tarjonnut, vaan elokuva oli alemman keskitason tuotos.

Mitä tulee suomalaiseen dubbaukseen, niin senkin melkoisen huono taso osoittaa huolestuttavalla tavalla, että Disneyn huippuvuosista on tultu alas melkoisella rytinällä. Dubbauksen saralla nykyisin ei päästä lähellekään sellaisten klassikoiden kuin Pieni merenneito tai Leijonakuningas tasoa.
Ihmeellisen maailman pääosissa kuullaan esimerkiksi Konsta Hietanen, Pertti Koivula ja Alek Perez-Lahtinen. Kun esimerkiksi otetaan tuo kolmikko, niin kaikki tekevät perustyön hyvin, mutta viimeinen kipinä jää puuttumaan. Tuo vaikuttaa koko elokuvan tunnelmaan todella paljon.
Disneyn uutuus ei siis tarjoa oikeastaan mitään uutta. Tunnetun studion fanit varmasti löytävät tiensä katsomoon, mutta julma tuomioni on, että muut voivat jättää sen huoletta väliin Animaatio saapuu valkokankaalle 25.11.
Tähdet: **
Teksti: Juho Kojima