Walt Disney Animation Studiosin elokuva ENCANTO kertoo erikoislaatuisesta Madrigalin perheestä, joka elää piilossa Kolumbian vuorilla taianomaisessa talossa, eloisassa kaupungissa, ihmeellisessä lumotussa paikassa nimeltä Encanto. Encanto on siunannut perheen jokaista lasta ainutlaatuisella erikoislahjalla supervoimasta kykyyn parantaa. Jokaista, paitsi yhtä: Mirabelia. Mutta kun hän saa selville, että Encantoa ympäröivä taika on vaarassa, Mirabel päättää, että hän – ainoa tavallinen Madrigal – saattaa olla poikkeuksellisen perheen ainokainen toivo.
Elokuvan lauluista vastaa Emmy®, GRAMMY® ja Tony Award® -voittaja Lin–Manuel Miranda (Hamilton, Vaiana) ja sen ovat ohjanneet Byron Howard (Zootopia, Kaksin karkuteillä) ja Jared Bush (apulaisohjaaja Zootopia) Charise Castro Smithin toimiessa apulaisohjaajana. Elokuvan ovat tuottaneet Clark Spencer ja Yvett Merino. Bush ja Castro Smith ovat tehneet elokuvan käsikirjoituksen. Elokuvantekijät matkasivat Kolumbiaan taustatutkimusta varten ja heitä auttoi asiantuntijakonsulttien ryhmä koko tuotannon ajan.
Näin Disney esittelee uutuuttaan. Encanto on todella virkistävä ja tervetullut kokemus näin koronan keskellä. Elokuvassa korostuvat energisyys ja perhe. Ohjaajat Byron Howard ja Jared Bush tarjoilevat todella värikkään kokemuksen.
Encanton värikästä maailmaa rytmittävät Mirandan säveltämät laulut. Säveltäjä on onnistunut luomaan joukon ihan hyviä lauluja, mutta ikävä kyllä, nuo laulut eivät jääneet mieleeni. Siksi olisinkin nauttinut elokuvasta vielä enemmän ihan tavallisena elokuvana ilman lauluja.

Näin Encanton alkuperäisen version, jossa Mirabelin roolissa esiintyy Stephanie Beatriz. Hänen suorituksensa on Disneyn elokuvien ääniroolien alempaa keskitasoa. Sama voidaan todeta muistakin näyttelijöistä. Nykyisin vertaan Disneyn animaatioita Frozen elokuviin, joiden pääosissa kuultiin Kristen Bell ja Idina Menzel. Kuten edellä kirjoitin, Encanto on virkistävä kokemus, mutta se ei todellakaan yllä Frozenin tasolle.
Mirabelin hahmo on kuin suoraan Disneyn käsikirjasta. Nuori tyttö ajautuu elämässään sivuraiteille. Encantossa Mirabelista tulee perheensä kummajainen, jolla ei ole maagisia voimia. Mutta pikkuhiljaa käy selväksi, että Mirabel onkin perheensä ainoa toivo.
Ihan hellyttävä idea, mutta kuinka monta kertaa Disneyn tuotokset ovat perustuneet samaan kaavaan. Tuossapa onkin Encanton suurin ongelma, se perustuu liikaa tuttuihin kaavoihin, jotka ovat jo turhankin tuttuja.

Elokuvassa on melkoisen paljon siirappisia kohtauksia, jotka katsoja kuitenkin hyväksyy, koska ne kuuluvat noihin edellä mainittuihin kaavoihin. Samalla on kuitenkin todettava, että elokuva olisi toiminut paremmin ilman tuota siirappia.
Encanton värimaailma ja hieman ylitse pursuava energia kuvaa hyvin sitä, että tarinan maailma sijoittuu Etelä-Amerikkaan. Juuri tuo energisyys aiheuttaa sen, että itse unohdin elokuvan huonot puolet.
Encanto on mainiota lääkettä syksyn ja koronan luomaan synkkyyteen. Kun tähän lisätään säveltäjä Mirandadan luoma rytmi, niin tulos viihdyttää varmasti koko perhettä.
Teksti: Juho Kojima