Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Ensi-illassa tällä viikolla: Companion

Iris ja Josh matkaavat tuttavan mökille viettämään laatuaikaa miehen kavereiden kanssa. Iris ei vain oikein tiedä pitävätkö poikaystävän frendit hänestä. Kaikki alkaa kuitenkin mukavasti, mutta yhtäkkiä Iris listii talon isännän Sergeyn.

Kuolema laukaisee tapahtumaketjun, joka paljastaa, että Iris ei ole ihan tavallinen tyttöystävä. Kuka onkaan murhan takana.

Drew Hancockin ohjaama elokuva yhdistelee tieteiselokuvaa ja melko laimeaa jännitystä. Tarinan keskeinen sanoma tuntui olevan, mitä tapahtuu, kun ihmiset yrittävät käyttää robotteja rikoksen tekovälineenä. Sinänsä ihan ok idea, mutta se jännitys jäi puuttumaan, vaikka sitä kyllä yritettiin kehitellä. Itse lähinnä hekottelin muutaman kerran, mutta siihen se jäi.

Elokuvalla oli kaksi isoa ongelmaa, joista toinen kumpuaa Star Trekistä.

Ensinnäkin elokuva paljasti korttinsa aivan liian aikaisin. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Hancock ei malttanut olla paljastamatta elokuvan suurinta käännettä, ja koko homman jännite lässähti kuin huonosti tehty pannukakku, Ihan vinkkinä ohjaajan seuraaviin projekteihin, katsoja viihtyy paremmin, jos salaisuudet säilytetään hieman pidempään kuin puoli tuntia.

Kuva: © 2024 Warner Bros. Entertainment Inc.

Toinen ongelma kehkeytyi ehkä vain minulle, mutta Joshia näyttelevä Jack Quaid nostaa mieleeni vain ja ainoastaan Star Trek: Lower Decks -sarjan aliluutnantti Brad Boimlerin. Quaid on loistava ääninäyttelijä, joka kykenee vääntämään ja kääntämään ääntään kaikkiin ilmansuuntiin. Joshin kaltaisiin vakaviin rooleihin Quaid ei oikein sovellu. Tai ainakaan minä en kyennyt ottamaan häntä vakavasti.

Iriksen osassa nähtävä Sophie Thatcher puolestaan tekee elokuvan vaikuttavimman suorituksen. Iriksen rooli on todella monitasoinen ja äärettömän vaativa, mutta Thatcher ei säikähdä, vaan tarttuu haasteeseen ja vie homman maaliin hienosti.

Viime vuonna elokuvassa Heretic täysin Hugh Grantin varjoon jäänyt nuori näyttelijä näyttää tällä kertaa todelliset taitonsa.

Companion on idealtaan hyvä elokuva, mutta sen kantokyky ei riitä loppuun asti.

Trailer: Warner Bros. Pictures Finland

Tähdet: **

Ensi-ilta: 31.01.2025

Ikäraja: 16

Pituus: 97 min.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Drew Hancock

Teksti: Juho Kojima