Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Ensi-illassa tällä viikolla: Kesäkirja

Tove Janssonin rakastettuun Kesäkirja-teokseen perustuva elokuva kertoo maagisen ja elämää kohottavan tarinan Sophia-tytön (Emily Matthews) kesästä isoäidin (Glenn Close) kanssa pikkuisella saarella Suomenlahdella. Sophian isän (Anders Danielsen Lie) surressa puolisonsa kuolemaa meren aallot silittävät kalliota, aurinko paistaa ja puut kasvavat.

Kesäkirja on kuvaus pienen tytön ja vanhan naisen ystävyydestä suomalaisen kesäunelman ympäröimänä, lähellä toisiaan ja lähellä luontoa. Elokuvassa Suomen kesä ja saaristoluonto ovat aidoimmillaan ja kauneimmillaan.

Tämä elokuva on yksi niistä harvoista, joka kaikkien pitäisi katsoa. Kesäkirja on tarina kaipauksesta, ikääntymisestä, lasten merkityksestä, perheestä ja luonnon kauneudesta. Samalla se on elokuva, jossa ei tapahdu paljon, vaan sen tarkoitus on herättää katsojassa syviä ajatuksia.

Closen esittämä isoäiti valmistelee itseään ja rakkaitaan lähestyvään kuolemaansa. Tuosta meitä kaikkia odottavasta kohtalosta ei kuitenkaan tehdä pelottavaa mörköä, vaan luonnollinen osa tarinaa ja elämää.

Samaan aikaan Sophia oppii joukon elämän nuotteja isoäidiltään. Kaksikon vuorovaikutus onkin kertomuksen keskiössä. Katsoja pääsee seuraamaan, kun elämänsä päätepysäkkiä lähestyvä nainen varmistaa, että suuren menetyksen kokenut Sophia kykenee selviämään elämän tyrskyistä.

Kuvassa: Sophia (Matthews) ja isoäiti (Close). Kuva © Roxana Reiss.

Close ja Matthews muodostavat tiiviin kaksikon. Hieman yllättäen elokuvan tähti onkin Matthews, joka tekee vahvan suorituksen. Kaikesta näkee, että kokenut Glenn Close tunnisti nuoren vastanäyttelijänsä lahjakkuuden. Close tukee nuorta tyttöä voimakkaasti. Kaksikon välillä vallitsee erittäin vahva luottamus.

Sophian isän aika valkokankaalla jää melko lyhyeksi, mutta hän on kuitenkin koko ajan taustalla, ja lopulta isä ja tytär löytävät kadonneen yhteytensä uudelleen. Tuostakin huolimatta on todettava, että isän roolin tekevä Lie jää pahasti sivuosaan, ehkä se oli tarkoituskin, mutta silti yllätys.

Kaiken edellä mainitun taustalla on Suomen kaunis, mutta karu saariston luonto, jolla on tarinassa yhtä suuri merkitys kuin näyttelijöillä. Kesäkirja ammentaa äärettömän rauhansa luonnosta ja merestä, jotka suhisevat ja loiskuvat hypnoottisen rauhallisesti ja ikuisesti.

Ohjaaja Charlie McDowell onnistui luomaan kokonaisuuden, joka sisältää kaiken tarpeellisen. Kesäkirja on todellinen laatuelokuva, jollaisia toivoisi näkevänsä enemmän. Janssonin kirjojen ja tyylin ystävät viihtyvät varmasti. Toivoisin, että myös muu yleisö löytäisi elokuvan, vaikka sitä ei selvästi olekaan tehty suurille massoille.

Jos haluat katsoa elokuvan, joka tarjoaa rauhaa ja ajateltavaa nykyajan vilskeen keskellä, niin Kesäkirja sopii juuri sinulle.

Trailer: Leffat

Tähdet: *****

Ensi-ilta: 31.01.2025

Ikäraja: Sallittu

Pituus: 95 min.

Ohjaus: Charlie McDowell

Käsikirjoitus: Robert Jones

Teksti: Juho Kojima