Kategoriat
Disney+ Suoratoistopalvelut

Disney+ tarjoaa nostalgian tukemaa perusfantasiaa Willow-sarjassa

Warwick Davis nähdään Disney+ -palvelun uudessa Willow-sarjassa, joka jatkaa 80-luvullä julkaistun elokuvan tarinaa. Tämän uuden sarjan tapahtumat alkavat, kun ryhmä kokemattomia nuoria sotureita lähetetään vaaralliseen pelastustehtävään. Ryhmä etenee kohti tuntematonta Willowin (Davis) johdolla.

Heti alkuun tunnustus. En ole koskaan katsonut elokuvaa, johon sarja perustuu, joten tämä lyhyehkö arvio keskittyy pelkkään sarjaan.

Willow oli täynnä mahdollisuuksia, mutta lopulta kokemus jää melko ohueksi. Heti avausjaksossa käy selväksi, että katsojat, jotka eivät tunne alkuperäistä elokuvaa, tippuvat pulkasta armotta. Todella huono homma, kun otetaan huomioon se, että myös uusien katsojien olisi suotavaa pysyä kärryillä.

Sarja on mielenkiintoinen sekoitus HBO:n Game of Thronesia ja Tolkienin Taru sormusten herrasta mytologiaa. Tarina sisältää taikaa, velhoja, sotureita, seikkailua, miekkailua, örkkejä ja romantiikkaa. Moni käsikirjoittaja pystyisi loihtimaan mainituista aineksista suurenkin seikkailun, mutta Willowin kohdalla lopputulosta voisi parhaiten kuvata sanalla perusfantasia. Ei enempää, eikä vähempää.

Sekalainen joukkio lähtee pelastamaan valtakunnastaan kaapattua prinssiä, ja pelastuspartiomme kohtaa matkallaan joukon melkoisen planttuja haasteita, jotka lopulta hoituvat kuin liukuhihnalla. Tässä kohtaa voisi todeta samoin kuin edesmennyt legenda Robin Williams sanoi aikanaan, hey it`s Disney!

(L-R): Kit (Ruby Cruz) and Jade (Erin Kellyman) in Lucasfilm’s WILLOW exclusively on Disney+. ©2022 Lucasfilm Ltd. & TM. All Rights Reserved.

Itselleni suurin pettymys oli ehdottomasti se, etten ole kiintynyt, tai edes kiinnostunut yhdestäkään sarjan hahmoista. Yksi asia, joka minua ällistyttää on, miten vähälle huomiolle nimikkoroolin tekevä Davis jää. Willow meinaa jäädä täysin nuorempien hahmojen varjoon.

Nämä nuoret esimerkiksi setvivät rakkauselämäänsä ja surevat surkeita kohtaloitaan. Minusta on käsittämätöntä, että Davis syrjäytetään tuollaisella hötöllä useita kertoja.

Sitten vielä pari teknistä ja kerronnallista pointtia.

Olen nyt katsonut sarjan kolme ensimmäistä jaksoa ja jokaisesta löytyy seuraavat kaksi ongelmaa. Jokaisessa jaksossa on ainakin yksi todella surkeasti valaistu kohtaus. Luulin jo, että telkkarini säädöissä oli vikaa, mutta säädöt olivat kohdallaan. Muutamasta kohtauksesta ei saanut mitään tolkkua, jos kyseessä oli sarjan tekijöiden käyttämä tehokeino, niin olisi kannattanut harkita vielä kerran.

Sarjan lopputekstien taustalla soi rock-musiikki, minkä ihmeen takia!! Se pilaa tunnelman. Yhden jakson jälkeen pauhaa Metallica, miksi. Kaiken lisäksi olen kyseisen yhtyeen fani, mutta ei heidän musiikkinsa tähän sarjaan sovi.

Uusia jaksoja julkaistaan keskiviikkoisin.

Trailer: Lucasfilm

Teksti: Juho Kojima