James Bond (Roger Moore) yrittää selvittää yhteyden kolmen samana päivänä murhatun MI6-agentin välillä. Hän tietää vain, että murhat tapahtuivat New Orleansissa, kuvitteellisella San Moniquen saarella Karibianmerellä ja New Yorkissa. Etsinnät johtavat hänet pienen saaren diplomaatin Kanangan (Yaphet Kotto) luo, joka tunnetaan Harlemissa myös Mr. Big -nimisenä gangsterina ja voodootohtorina. Hän viljelee heroiinia omalla saarellaan Karibialla aikomuksenaan antaa ilmainen näyte kuudelle miljardille ihmiselle. Siten hän saisi koko maailma narkoosiin ja huikeat voitot itselleen. Hän käyttää apunaan tarot-korttien avulla ennustavaa Solitairea (Jane Seymour). Bondin onnistuu manipuloida Solitaire puolelleen, ja heidän tiensä vie läpi Karibianmeren, takapajuisen Louisianan ja kuolettavan voodooseremonian.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Roger Moore hyppäsi James Bondin saappaisiin. Ikäväkseni täytyy todeta, että itselleni tämä elokuva on niitä huonoimpia Bondeja. Jotenkin tuntuu siltä, että Moore yrittää epätoivoisesti kopioida edeltäjänsä Sean Conneryn tyyliä, mutta ongelma on siinä, että Moore ei todellakaan ole mikään kovapintainen kovanaama, vaan hauska veijari, jolla nyt vaan James Bondin roolissa sattuu olemaan lupa tappaa.
Eikä asiaa auta sekään, että elokuvan juoni on melko heikko. James Bond on parhaimmillaan silloin, kun agentti ratkoo suurvaltojen kiistoja ja kriisejä. Hahmon vahvuudet valuvat tässä tapauksessa Karibian rantojen hiekkaan.
En ollut katsonut tätä Bondia pitkään aikaan, mutta Yaphet Kotton kuolema sai minut nostalgiselle tuulelle. Kananga jää oikeastaan todella pieneen rooliin, mutta Kotton suoritus on silti melko vaikuttava. Hänelle täytyy antaa täydet pisteet siitä, että hän tekee kaikkensa, jotta Kanangan hahmo toimisi, vaikka hänelle kirjoitettu materiaali ei mielestäni todellakaan ole sieltä parhaasta päästä.
Elä ja anna toisten kuolla on parhaimmillaan silloin, kun ruudun täyttää sheriffi J.W. Pepper (Clifton James). Tämä hahmo on yksinkertaisesti yksi parhaista koko elokuvasarjan historiassa. Jamesin huumori hakee vertaistaan. Joka kerta, kun katson Pepperin kohtauksia nauran aivan kippurassa.
Jane Seymourin suoritus ei todellakaan tee minuun vaikutusta. Solitairen hahmo jää todella ohueksi ja ajoittain täysin sivuun tapahtumista.
Elä ja anna toisten kuolla kuuluu omassa kokoelmassani luokkaan, katso, jos et keksi mitään muuta tekemistä. Roger Moore löytää oman tyylinsä Bondin osalta vasta elokuvassa 007 rakastettuni.
Teksti: Juho Kojima
Juonikuvaus: Wikipedia