Tämän vuoden animaatiokategoriassa on kaksi melko selvää ennakkosuosikkia. Molemmat ovat Disney-Pixarin tuotoksia Eteenpäin ja Soul, mutta kumpikaan näistä ei ole oma suosikkini.
Katsoin aiemmin Netflixin tuottaman animaation Over the moon, joka kertoo tunteellisen tarinan kuollutta äitiään kaipaavasta pikkutytöstä. Hän päättää rakentaa raketin, jonka avulla pääsisi käymään kuussa. Tästä alkaa seikkailu, joka vie katsojan värikkäälle matkalle kuussa sijaitsevaan fantasiamaailmaan.
En ikävä kyllä usko Glen Keanean ohjaaman elokuvan mahdollisuuksiin. Syy tähän on se, että tarina nojaa hyvin pitkälle kiinalaiseen tarustoon, ja uskon, että akatemian vaaka kallistuu lopulta amerikkalaisten (turvallisten) vaihtoehtojen puolelle.
Disney-Pixarin tuottama Eteenpäin on lämminhenkinen fantasiamaailmaan sijoittuva tarina kahdesta peikkoveljestä, jotka ovat valmiita mihin tahansa, jotta he saisivat viettää edes yhden päivän kuolleen isänsä kanssa.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tässä on kategorian toinen ennakkosuosikki. Näen tähän kaksi hyvin selvää syytä. Elokuvan ovat tuottaneet kaksi animaatioiden jättiläistä Disney ja Pixar, joita akatemia tuntuu suorastaan rakastavan. Nämä yhtiöt tunnetaan alalla kaksikkona, joka osaa tuottaa koko perheelle sopivaa viihdettä. Akatemialle on myös tärkeää se, että kyseessä on amerikkalainen elokuva, vaikka tätä kukaan ei tietenkään julkisesti myönnä.
Otetaanpa seuraavaksi käsittelyyn irlantilainen Wolfwalkers, joka on täysin erilainen, kuin kategorian muut ehdokkaat. Elokuva kertoo nuoresta tytöstä, joka saapuu isänsä kanssa muinaiseen Irlantiin metsästämään demoneina pidettyjä susia Wolfwalkers on täynnä vanhoja uskomuksia ja magiaa. Kyseinen elokuva on oma suosikkini tässä kategoriassa.
Vaikka kyseessä on osittain Applen tuottama elokuva, niin pelkään silti, että akatemia jättää sen ilman kultaista patsasta, vaikka kyseessä onkin tämän kategorian ehdottomasti paras tuotos, jonka on ohjannut Tomm Moore. Elokuvan tyyliä on hieman vaikea kuvailla, mutta se on todella omaperäinen ja juuri sen takia loistava.
Ja sitten elokuva, jonka uskon jäävän sivustakatsojan rooliin tulevassa gaalassa. Olin suunnilleen pyörtyä, kun näin, että tämäkin elokuva on ehdolla. Kyseessä on nimittäin mielestäni todella surkea tekele, jonka ohjauksesta vastasi Will Becher. A Shaun the sheap movie: Farmageddonin juonikin on todella kaavamainen. Shaunin kotitilan lähelle putoaa avaruusalus, ja utelias lammas lähtee ottamaan selvää, mistä on kyse.
Muistutan vielä, että seuraava lause on pelkästään oma mielipiteeni, jos tämä elokuva voittaa, niin maailma on täysin sekaisin.
Sitten viimeiseksi otetaan käsittelyyn toinen Disney-Pixarin elokuva, nimittäin Pete Docterin ohjaama Soul. Tämä kekseliäs ja puhutteleva elokuva ottaa kantaa siihen, mitä sielulle tapahtuu kuoleman jälkeen. Tämä musiikin täyttämä elokuva eroaa oikeastaan todella paljon Pixarin aiemmista tuotannoista, sillä Soul on suunnattu enemmän aikuisille kuin lapsille.
Uskon vahvasti, että tässä on tuleva Oscar-voittaja. Vaikka Wolfwalkers onkin oma suosikkini, niin rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että Pixarin Soul on joukon vahvin kokonaisuus. Pete Docter käsittelee todella vaikeaa ja herkkää aihetta hellästi, mutta viihdyttävästi. Soul tulee jäämään historiaan yhtenä parhaista Pixarin elokuvista.
Teksti: Juho Kojima