Kategoriat
Elokuvat Tulossa

Tältä näyttää Ti Westin ohjaama Pearl – katso traileri

Ti Westin kauhuelokuva X saapui valkokankaille jokin aika sitten. Nyt elokuvastudio A24 on julkaissut trailerin Pearl nimeä kantavasta X:n esiosasta. Elokuvassa seurataan Mia Gothin esittämän Pearlin nuoruusvuosia. Pearl nähtiin myös X-elokuvassa, mutta tuolloin hän oli jo vanha. Ti West vastaa myös tulevan elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta. Teksti: Juho Kojima Lähde: Variety

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Mafiaveljet elokuvasta tunnettu Paul Sorvino on kuollut

Martin Scorsesen elokuvasta Mafiaveljet tunnettu näyttelijä Paul Sorvino on kuollut. Hän oli 83-vuotias. Sorvinon kuolemasta kertoi hänen vaimonsa Dee Dee Sorvino. Paul Sorvino oli monilahjakkuus, sillä hänet tunnettiin myös oopperalaulajana ja kuvanveistäjänä. Teksti: Juho Kojima Lähde: The Wrap

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Star Trekistä tuttu David Warner on kuollut

Näyttelijä David Warner on kuollut. Hän oli kuollessaan 80-vuotias. Tunnettu näyttelijä kuoli syövän seurauksena saamaansa tautiin. Olen Star Trekin suuri ystävä, joten muistan hänet parhaiten kansleri Gorkonin roolista elokuvassa The Undiscovered Country. Hänen suorituksensa teki minuun todella suuren vaikutuksen. En osaa selittää, minkä vuoksi, mutta hänen voimakas persoonansa todellakin sopi tuohon rooliin. Lepää rauhassa David!

Kategoriat
Elokuvat Nelonen TV

Tänään Nelosella: Kuuraketti

James Bond (Roger Moore) ryhtyy selvittämään lennosta kaapatun avaruussukkulan mystistä tapausta ja päätyy sukkulan valmistajayhtiön omistajan Hugo Draxin (Michael Lonsdale) pakeille. Yhdessä CIA-avaruustieteilijä Holly Goodheadin (Lois Chiles) hän etenee johtolankojen perässä vaaroja uhmaten Kaliforniasta Venetsiaan, Rio de Janeirosta Amazonin sademetsiin ja edelleen ulkoavaruuteen. Kapuloita rattaisiin iskee jälleen myös pelätty palkkamurhaaja Jaws (Richard Kiel). Elokuvan visuaaliset […]

Kategoriat
Disney+ Hero Suoratoistopalvelut TV

Tänään Herolla: Con Air

Nicolas Cage esittää pääosaa toimintatrillerissä, jossa joukko vaarallisia vankeja on tarkoitus siirtää uuteen, huipputurvalliseen vankilaan. Juuri vapautettu Cameron saa kyydin samalla Con Air -lennolla. Elinkautisvanki Cyrus (John Malkovich) uhkaa romuttaa omilla kaappaussuunnitelmillaan Cameronin haaveet vaimonsa ja tyttärensä näkemisestä. Liittovaltion agentti Vince Larkin (John Cusack) tuntee olevansa mahdottoman tehtävän edessä yrittäessään estää kaappauksen ja hillitä esimiehiään […]

Kategoriat
Elokuvat Nelonen TV

Tänään Nelosella: 007 – rakastettuni

Kolmas Roger Mooren pääosittama Bond-seikkailu käynnistyy Itävallan Alpeilta, jossa sankariagentti pakenee täpärästi KGB:n väijytyksestä. Palattuaan MI6:n päämajaan Bond ryhtyy selvittämään Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen laivastoilta kadonneiden ydinsukellusveneiden arvoitusta. Matkustettuaan Egyptiin hän saa aisaparikseen KGB-agenttikaunotar Anya Amasovan (Barbara Bach), jonka kanssa hän päätyy Sardiniassa majailevan meritutkija Karl Strombergin (Curd Jürgens) jäljille. Mutkia matkaan tuo myös superroisto Jaws […]

Kategoriat
Elokuvat Netflix Suoratoistopalvelut

Netflixistä löytyy todellinen kuulentojen aarreaitta

Presidentti John F. Kennedy piti toukokuussa 1961 Yhdysvaltain kongressin yhteisistunnossa historiallisen puheen, jossa hän asetti kansakunnan yhteiseksi tavoitteeksi onnistuneen kuulennon ennen 1960-luvun loppua. Kuten tiedämme Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa, onnistui toteuttamaan tuon vaikean haasteen, kun Neil Armstrong astui kuun pinnalle 20.7.1969. Netflixistä löytyy neljä dokumenttia, jotka käsittelevät kuuluisaa kuuhun tähdännyttä Apollo-ohjelmaa monelta eri kantilta. The Saturn […]

Kategoriat
Amazon Prime Artikkelit Suoratoistopalvelut

Miksi Star Trek: Lower Decks on paras Trek vuosiin? Katso uuden kauden traileri

Yksi viime vuosien parhaista piirretyistä sarjoista Star Trek: Lower Decks saa jatkoa, kun U.S.S. Cerritosin miehistö aloittaa kolmannen kautensa elokuussa. Sanoin edellä. että kyseessä on yksi viime vuosien parhaista piirretyistä. Tuohon voisi vielä lisätä, että mielestäni kyseinen sarja on parasta Trekkiä vuosiin! Miksi sanon näin? Lower Decks onnistuu siinä, missä muut nykyiset Star Trekit epäonnistuvat, […]

Kategoriat
Disney+ Elokuvat Hollywood Suoratoistopalvelut Uutiset

Marvel teki sen taas – Comic-con ja Hall H täyttyi studion faneista, eikä Kevin Feige pettänyt fanejaan

Marvel Studios ja Kevin Feige valloittivat San Diego Comic-conin viime yönä Suomen aikaa. Marvelin pomo teki liudan julkistuksia, jotka paljastivat kadehditun studion suunnitelmat pitkälle tulevaisuuteen. Faneja hemmoteltiin oikein kunnolla, mutta se suurin uutinen kuultiin, kun Feige kertoi, että Avengers saa jatkoa ja vieläpä kahden elokuvan verran, jotka molemmat julkaistaan vuonna 2025. Avengers: The Kang Dynasty […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Tähtien sodassa siintää uusi aikakausi, kun Acolyte-sarjan tuotanto alkaa

Tähtien sodan saralla saatiin jälleen uusia uutisia, kun Lucasfilm ilmoitti elokuvasarjan virallisella Twitter-tilillä, että Acolyte nimisen sarjan päätähti on valittu. Hän on Amandla Stenberg. Hän teki läpimurtonsa vuoden 2012 elokuvassa Hunger Games. Uusi sarja tulee sijoittumaan High Republic aikakaudelle, joka luotiin Lucasfilmin toimesta, jotta kaukaisen galaksin maailmaa saataisiin laajennettua. Acolyten tapahtumat sijoittuvat aikaan noin vuosisata […]