Kategoriat
HBO Suoratoistopalvelut

Your Honor on niin nähty

New Orleansissa toimivan tuomari Michael Desiaton on pakko kohdata syvimmät vakaumuksensa, kun hänen poikansa pakenee onnettomuuspaikalta ja sotkee järjestäytyneen rikollisperheen tapaukseen. Breaking Bad sarjasta tuttu Bryan Cranston nähdään pääosassa tässä Showtimen tuottamassa draamasarjassa. Ensimmäisessä jaksossa nähdään jo niin brutaalia realismia, että pahaa teki. Juuri tuo liiallisuuksiin viety verellä mässäilyn määrä aiheutti sen, että en ainakaan […]

Kategoriat
Suomi Uutiset

Pertsa ja Kilu -elokuvan ensi-ilta siirtyy tammikuulle – nähdään elokuvateattereissa 15.1.2021

Taavi Vartian käsikirjoittaman ja ohjaaman ja Nelonen Median levittämän Pertsa ja Kilu -elokuvan ensi-ilta siirtyy tiukentuneiden rajoitusten vuoksi tammikuulle 2021. Pertsa ja Kilu saa ensi-iltansa e ”Vallitsevan koronatilanteen ja muuttuneiden rajoitusten vuoksi joudumme valitettavasti siirtämään Pertsan ja Kilun ensi-illan tammikuulle. Toivotaan, että tilanne olisi silloin hieman parempi, ja elokuvateatterit pystyisivät pitämään ovensa auki ympäri Suomen”, […]

Kategoriat
Disney+ Elokuvat Klassikot

Alkuperäinen Mulan lyö uuden version laudalta mennen tullen

Katsoin eilen Suomessa juuri julkaistun Disneyn Mulanin live-action version, eikä se todellakaan vakuuttanut. En ollut koskaan nähnyt alkuperäistä Mulania, joka ilmestyi animaationa vuonna 1998. Nyt olen korjannut tuon erheen. Animaatio on laadullisesti aivan eri luokassa kuin elokuvan uusi versio. On suorastaan murskaavan surullista,  kuinka alas Disney on vajonnut. Vuoden 1998 versiosta näkee, että se on […]

Kategoriat
Disney+ Suoratoistopalvelut

Disneyn uusi live-action Mulan on hieman horjuva tuotos

Walt Disney Picturesin live-action versio rakastetusta animaatioelokuvasta Mulan julkaistiin perjantaina Disney+-palvelussa. Nyt julkaistussa elokuvassa Mulanin roolissa nähdään Yifei Liu. Hän sopii pääosaan todella hyvin. Tästäkin huolimatta Disneyn uusin elokuva on todellinen pettymys. En ole koskaan katsonut alkuperäistä animaatiota, joten en pysty käyttämään sitä vertailukohtana, mutta tämän uuden version osalta on mielestäni täysin perusteltua ja kohtuullista […]

Kategoriat
Disney+ Suoratoistopalvelut

Tämän viikon The Mandalorianin jakso oli tämän tuotantokauden paras

Vihdoinkin The Mandalorianin toinen kausi sai vauhtia, kun Disney+ julkaisi sarjan uusimman jakson, jonka on ohjannut Robert Rodriguez. The Tragedy tarjosi mielestäni raikkaan tuulahduksen, jota tarina todellakin kaipasi. Tässä jaksossa Grogun, eli Baby Yodan tarina otti ison harppauksen eteenpäin. Saimme lisätietoa Moff Gideonin (Giancarlo Esposito) suunnitelmista. kaiken tämän lisäksi Boba Fett (Temuera Morrison) astui näyttämölle. […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Tältä näyttää Wonder Woman 1984: uusin trailer

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Gotham Awards muistaa edesmennyttä Chadwick Bosemania

Elokuussa kuollutta Black Panther elokuvasta tuttua Chadwick Bosemania tullaan muistamaan Gotham Awards gaalassa. Marvelin edesmenneelle tähdelle on myönnetty gaalan yhteydessä jaettava actor tribute. Samassa tilaisuudessa Gotham Awards palkitsee myös Viola Davisin, joka näytteli Chadwick Bosemanin viimeisessä elokuvassa Ma Rainey’s Black Bottom. Boseman on ehdokkaana gaalan parhaan miespääosan kategoriassa kyseisestä elokuvasta. Gotham Awards järjestetään osittain virtuaalisesti […]

Kategoriat
Nelonen TV

Perjantaina voit matkustaa kaukaiseen galaksiin Nelosen tarjoamalla kyydillä

The Force Awakens ilmestyi vuonna 2015, ja se aloitti Tähtien sodan uusimman trilogian. Elokuva esitteli kaukaisen galaksin uudet sankarit Poen, Reyn ja Finnin. Galaksin uutena pahiksena esiteltiin Kylo Ren. Ohjauksesta vastasi J.J. Abrams. Kyseinen elokuva oli myös trilogian paras. Tämä elokuva antoi hienot lähtökohdat uudelle tarinalle, vaikka jotkut ovatkin kritisoineet tuotosta siitä, että Force Awakens […]

Kategoriat
Muu Maailma Netflix Suoratoistopalvelut Uutiset

Netflixin The Crown sarja on aiheuttanut kohun Britanniassa

Britanniassa on noussut kohu Netflixin tuottamasta The Crown sarjasta. Monet tahot ovat arvostelleet sarjan tapaa käsitellä menneisyyttä, varsinkin prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan avioliiton käsittely on nostattanut myrskyn, jonka aallot ulottuvat jo saarivaltion hallitukseen saakka. The Hollywood Reporter kertoo uutisessaan, että Britannian kulttuuriministeri Oliver Dowden on ottanut kohuun kantaa. -Pelkään, että osa sarjan katsojista voi […]

Kategoriat
Suomi Uutiset

Hannaleena Haurun Fucking with Nobody -elokuvan ensi-ilta siirtyy

Venetsian elokuvajuhlilla maailman ensi-iltansa saaneen ja Seville European Film Festivalilla hiljattain palkitun Fucking with Nobody -elokuvan Suomen ensi-ilta siirtyy uusien viranomaismääräysten suljettua elokuvateattereita useissa suomalaiskaupungeissa. 2020-luvun seurustelusuhteita satiirisesti tarkasteleva draamakomedia pyritään saamaan kotimaisiin elokuvateattereihin kautta maanmahdollisimman pian. Tiedotamme uudesta ensi-iltapäivästä heti kun sen on mahdollista. Alkuperäisen suunnitelman mukaan elokuvan Suomen ensi-illan piti olla 11.12.2020.   Fucking with Nobody -elokuvan ovat tuottaneet Elokuvayhtiö Aamun Emilia Haukka ja Jussi Rantamäki. Tuotantoyhtiö tunnetaan mm. Cannes-palkitun Hymyilevä […]