Kategoriat
Elokuvat Nelonen TV

Vieraile sunnuntaina Legojen uskomattomassa maailmassa

3D-animaatioseikkailu LEGO ELOKUVA kertoo Emmetistä, joka on maailman tavallisin, sääntöjä noudattava ja täydellisen keskinkertainen Lego-hahmo, jota erehdytään luulemaan maailmanpelastajaksi. Emmet joutuu tahtomattaan osaksi eeppistä seikkailua, jonka päämääränä on pysäyttää vaarallinen tyranni, mutta Emmet on tällaiseen tehtävään toivottoman ja hilpeyttä herättävän valmistautumaton.

Elokuvan ovat ohjanneet Phil Lord ja Christopher Miller (21 Jump Street, Poutapilviä ja lihapullakuuroja) omasta käsikirjoituksestaan, joka perustuu Dan Hagemanin ja Kevin Hagemanin, sekä ohjaajien tarinaan Lego-rakennuslelujen pohjalta. Elokuva yhdistää Lego-maailman rakastetuimpia hahmoja sekä esittelee lukuisia uusia ystäviä

Tarina on todella vauhdikas, mutta samalla niin sekava, että heikompaa huimaa. Elokuvassa on käytetty Legojen ideaa todella kekseliäästi. Välillä tuntuukin, että itse tarinalla ei ole niin paljon väliä, kunhan tekijöiden käyttämää tekniikkaa pystytään esittelemään tarpeeksi.

Mutta yksi asia on täysin varmaa, lapsilla on hauskaa tämän elokuvan parissa.

Hahmojen välinen sanailu on todella menevää. Suomalaiseen versioon valitut näyttelijät ovat suorastaan timanttista laatua. Emmetin roolissa kuultava Riku Nieminen osaa olla täydellisen tavallinen, mutta samalla todellinen sekopää ja luuseri, joka kykenee tarvittaessa pelastamaan vaikka koko maailman.

Tyylilyylin roolin tekevä Iina Kuustonen eläytyy ehkä hieman liiankin hyvin, mutta juuri tuollaista heittäytymistä kaipaisi useammin, kun kyseessä on animaatio.

Pääset vierailemaan Legojen maailmassa huomenna sunnuntaina Nelosella kello 19:00 alkaen.

Trailer: Leffat

Teksti: Juho Kojima