Kategoriat
Uncategorized

Val Kilmer on kuollut

Näyttelijä Val Kilmer on kuollut. Hän menehtyi eilen kotonaan Los Angelesissa. Monista elokuvista tunnettu tähti oli 65-vuotias.

Kilmerillä todettiin vuonna 2014 kurkkusyöpä, josta hän toipui, mutta hän menetti puhekykynsä sairauden seurauksena. Onneksi hän kuitenkin pystyi kommunikoimaan esimerkiksi tietokoneen välityksellä.

Kilmer muistetaan ehkä parhaiten legendaarisesta elokuvasta Top Gun, jossa hän näytteli Icemanin roolin. Vastanäyttelijänä toimi tietenkin Tom Cruise. Toinen leffa, joka nousee aina mieleeni, kun Kilmer mainitaan, on Batman Forever, jossa hän teki pääroolin.

Kilmer oli mielestäni todella loistava Batman/Bruce Wayne. Olisin mielelläni nähnyt hänet Gothamin suojelijana useammassa elokuvassa.

Muita Val Kilmerin elokuvia olivat esimerkiksi Heat, Kiss, Kiss, Bang, Bang ja The Doors.

Lepää rauhassa Val!

Lähde: IndieWire

Teksti: Juho Kojima