Vuonna 1947 alkoi kommunistien karkottaminen Hollywoodin unelmatehtaasta. Käsikirjoittaja Dalton Trumbo oli eräs, joka joutui pannaan ja tuomittiin vankilaan mutta teki myöhemmin menestyksekkään paluun. Pääosissa nähdään Bryan Cranston, Diane Lane ja Helen Mirren.
Austin Powers -elokuvista tunnettu ohjaaja Jay Roach käsittelee todella mielenkiintoista aihetta. Bryan Cranston tekee hyvää työtä Trumbon roolissa, eikä ihme, että hän sai Oscar-ehdokkuuden. Heti perään minun on kuitenkin myönnettävä, että Cranston yhdistyy mielessäni pelkästään Breaking Bad -sarjaan, ja tuo haittaa katselukokemusta.
Vaikka elokuva on täynnä nyky-Hollywoodin suuria tähtiä, niin kokonaisuus jää melko vaisuksi.
Hollywoodin historiasta kertovat elokuvat kuuluvat yleensä suosikkeihini, mutta tästä leffasta puuttui riittävän vahva tarttumapinta.
Elokuva alkaa kello 22:15. Se löytyy myös Yle Areenasta.